Apteekkari G.A. Serlachius hankki 1868 omistukseensa palstatilan Mäntän koskesta ja alkoi rakentaa paikalle siellä jo olevien vanhojen myllyjen viereen puuhiomoa. Serlachiuksen valitsema paikka oli loistava hiomon perustamiseen. Vettä riitti koskessa, lisäksi se oli jyrkkä ja helposti padottava. Kosken leikkaama kannas Mäntän kohdalla on 150 metrin levyinen ja putous noin kuusi metriä. Kahdeksan hiomakonetta tilattiin Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n konepajasta. Niitä pyörittämään rakennettiin vesivoimalaitos, jossa oli kahdeksan 40:nen hevosvoiman turbiinia. Turbiinit suunnitteli ruotsalainen Karlstad Mekaniska Verkstad. Myöhemmin hankittiin vielä pahvikoneita massan jatkojalostusta varten. Työt hiomolla aloitettiin huhtikuussa 1869. Hioketta valmistettiin alkeellisella menetelmällä: hiomakoneista saatu massa kerättiin laatikoihin, joissa oli seulavaatepohjat, ja näistä naiset levittivät sen käsin arkin kokoisille puulevyille. Levyt pinottiin päällekkäin ja laitettiin puristimeen, joka puristi massasta enimmät vedet. Vuorokaudessa massaa saatiin noin 300 kg, etupäässä Venäjän myyntiin. G.A. Serlachius johti itse perustamaansa puuhiomoa ja työskenteli siellä päivittäin työnjohtajana. Puuhiomo tuhoutui tehtaalla raivonneessa tulipalossa vuonna 1890. Tällöin se tuotti jo hioketta viereensä rakennetun paperitehtaan tarpeita varten.

Ennen kuin Serlachius sai rakennetuksi massa-arkkien kuivaushuoneet, arkit kuivattiin ulkotilassa alkeellisessa kuivaussuojassa. Ne ripustettiin naruille kuivumaan kuin puhdas pyykki.

Vaja kuului Serlachiuksen puuhiomon rakennuksiin.

Kun ulkokuivatus oli hyvin hidasta, Serlachius rakensi massa- ja pahviarkkien kuivatusta varten kaksi kuivaushuonetta. Työskentely niissä oli hyvin raskasta, koska uunit lämmittivät talot erittäin kuumiksi.

Kuivaushuoneiden tarve väheni, kun Serlachius rakensi 1880 hiomonsa yhteyteen paperitehtaan. Nyt massa vietiin suoraan märkänä paperitehtaan hollantereihin. Myöhemmin toinen kuivaushuoneista purettiin ja toinen muutettiin puusepänverstaaksi.

Monet Suomen puunjalostusteollisuuskeskuksista aloittivat rautaruukkeina. Lähellä oli, ettei Mänttäkin saanut omaa rautaruukkiaan - sen perustamista Mäntän koskeen suunnitteli 1850-luvulla varatuomari A.G.A. Palmfelt. Hän oli ostanut koskiosuudet länsirannalla sijaitseviin myllyihin 50 vuodeksi vuosina 1852 ja 1854. Palmfelt sai oikeuden rautaruukin ja myllyn perustamiseen vuonna 1856. 1850-luvulla tehdyssä kartassa on suunnitelma rautaruukkialueelle tulevista rakennuksista.

Tiedot raudanvalmistuksesta Mäntässä perustuvat myös paikkakuntalaisten muistikuviin, joiden mukaan kosken länsirannalla oli pitkään iso kasa järvimalmia eli "rautamultaa" muistona ruukin perustamishankkeesta. Ainakin yksi rakennus nousi kosken rannalle hankkeen seurauksena: pieni pajarakennus, josta paikkakunnan asukkaat ostivat rautatarvikkeita.

Pajan olemassaolo ja sijainti on selvitetty vanhoista dokumenteista ja kartoista. Rakennuksen muoto on pienoismallissa ajalle tyypillinen, mutta kuvitteellinen.

Tallirakennuksen valmistumisajankohtaa ei tiedetä. Se voi olla valmistunut jo ennen G.A. Serlachiuksen tuloa paikkakunnalle.

Talli purettiin 1880-luvulla rakennetun isännöitsijä asunnon, ns. Koskitalon tieltä.

Puuhiomon ja mahdollisesti jo pajan yhteyteen rakennettu liiteri.

Liiterin olemassaolo ja sijainti on selvitetty vanhoista dokumenteista ja kartoista. Rakennuksen muoto on pienoismallissa ajalle tyypillinen, mutta kuvitteellinen.

Talo rakennettiin puuhiomon konttoriksi pian hiomon valmistumisen jälkeen. Jo 1871 G.A. Serlachius sijoitti taloon myös kaupan, josta hiomon työntekijät saivat ostaa elintarvikkeita ja muita tavaroita ruukin työntekijöilleen rahapalkan sijasta jakamilla kauppalapuilla. Puodin toiminta loppui 1892, jonka jälkeen talo oli pelkästään konttorikäytössä.

Tehtaan työntekijöiden sauna rakennettiin 1870-luvun alussa. Se sijaitsi ns. kuivan kosken rannalla, jonka kautta laskettiin tukit Keurusselästä Kuoreveteen. Ajan tavan mukaan naiset ja miehet saunoivat yhdessä.

Rakennus valmistui noin 1869. G.A. Serlachius suunnitteli siitä aluksi yhdistettyä leipomo- ja saunarakennusta, mutta se otettiin heti osin koulukäyttöön, kun hiomon työläiset pyysivät Serlachiusta järjestämään opetusta lapsilleen. Rakentamisesta huolehtivat työläiset talkootyönä.

Rakennuksessa toimivat tehtaan koulu, Mäntän ensimmäinen kansakoulu, lukutupa ja lainakirjasto. Leipomo toimi vielä jonkin aikaa rakennuksen toisessa päässä, kunnes siitä tuli toinen luokkahuone. Saunasta tehtiin opettajan asunto.

Monikäyttöisestä rakennuksesta kehittyi myöhemmin eräänlainen paikkakunnan "kulttuuritalo". Siellä pidettiin kirkonmenoja, lasten pyhäkoulua, kinkereitä, erilaisia juhlia ja kokouksia. Se oli yhdistysten käytössä ja laulukuorot ja soittokunta harjoittelivat siellä, joskus oli tanssejakin. Talossa myös rokotettiin ja äänestettiin.

G.A. Serlachius rakennutti ensimmäisiä työväenasuntoja mailleen jo 1870-luvun alussa.

Talojen olemassaolo ja sijainti on selvitetty vanhoista dokumenteista ja kartoista. Rakennusten muoto on pienoismallissa ajalle tyypillinen, mutta kuvitteellinen.

Maat Mäntän koskikannaksesta länteen omisti Kiesilän talon torppana alun perin syntynyt Koskelan talo. Se vuokrasi 1800-luvun lopulla vähitellen alueitaan teollistuvan Mäntän tarpeisiin. Maanviljelyn ohella talon isännät harjoittivat kievaritoimintaa. G.A. Serlachiuksen tullessa Mänttään isäntänä oli Juho Antti Antinpoika. Hänen kuoltuaan 1869 isännyyden peri Juho Juhonpoika.

G.A. Serlachius ei lopulta onnistunut koskaan ostamaan Koskelan tilaa, vaan se jäi hänen elinaikanaan vielä itsenäiseksi taloksi. Sen päärakennus purettiin joskus 1890-luvun lopulla tai aivan 1900-luvun alussa.

Rakennusten olemassaolo ja sijainti on selvitetty vanhoista dokumenteista ja kartoista. Niiden muoto on pienoismallissa ajalle tyypillinen, mutta kuvitteellinen.

Vuonna 1817 Pättiniemen talo oli rakentanut koskeen pienen myllyn, muutama vuosi myöhemmin sen esimerkkiä seurasi Mäntän talo. Kosken itäisen haaran omistivat Koskelan, Kiesilän, Uotilan, Lietun ja Seppälän talot, jotka kaikki olivat rakentaneet myllynsä koskeen. 1820-luvulla talolliset sulkivat uloimmat uomat lisätäkseen virtausta keskimmäisessä, jonka jälkeen kaikki myllyt siirrettiin keskimmäiseen uomaan. Tämä itäinen haara, varsinainen Mäntän koski kuului Mäntän, Pättiniemen ja Kivimäen tiloihin

1850-luvulla Mäntänkosken myllypaikat ja vesiosuudet siirtyivät yksi toisensa jälkeen ulkopuolisille teollisuusmiehille, jotka huomasivat kosken mahdollisuudet taloudellisen hyödyn saavuttamiseen. Kosken länsirannan kolme myllyä antoivat tiloja G.A. Serlachiuksen puuhiomolle ja pahvitehtaalle.

Viimeisinä toiminnassa oli Mäntän mylly. Sekin joutui pian G.A. Serlachiuksen haltuun, mutta myllytoiminta sen paikalle rakennetussa uudisrakennuksessa jatkui vielä pitkään.

Näsijärven vesistön alueelle perustettiin ensimmäiset sahat 1840- ja 1850-luvuilla, Kurun Parkkuukoskeen ja Mäntänkoskeen. Mäntän kaksiraamisen sahan omistaja oli aluksi helsinkiläinen tullinhoitaja Gustaf Hobin. Vuonna 1863 muodostettiin kuudentoista osakkaan Mäntän Saha-Yhtiö. Sahalaitoksen osake-enemmistön omisti Gösta Sundman.

Sahaa uusittiin vuonna 1874. G.A. Serlachius osti kolmiraamiseksi muuttuneen sahan itselleen vuokraosuuksineen vuonna 1889.

Alkuvuosina sahatukit hankittiin laajalta alueelta lähikunnista. Suurimpana ongelmana oli valmiin sahatavaran kuljetus markkinoille. Hyvät vesireitit olivat jättäneet Pohjois-Hämeen maanteiden rakentamisen vähemmälle huomiolle. Kuljetuksen hankaluuden vuoksi vientiin tarjottiin vain suurimpia ja parhaimpia lautoja, joista saatiin myös paras hinta.

Valmiin sahatavaran varasto ja kuivaussuoja.

Rakennuksessa toimi ennen G.A. Serlachiuksen Mänttään tuloa myllärintupa ja kauppa. Se kuului Mäntän Saha-yhtiölle.

Kun Serlachius muutti Mänttään, myllytuvasta tuli pian hänen asuntonsa. Asumusta pidettiin tehtaan johtajalle vaatimattomana, mutta piha-alue oli hyvin hoidettu ja ihastusta herättävä. Tässä rakennuksessa tehtailija asui lähes kaksikymmentä vuotta ennen uuden kotinsa Mäntän linnan rakentamista. "Myllytupa" liitettiin silloin linnaan talousrakennukseksi.

Piharakennus kuului ilmeisesti vieressä olleeseen Myllytupaan. Siihen oli sijoitettu mm. jääkellari ja puuliiteri.

Työväenasunnoksi rakennettu "Pitkä pytinki" valmistui 1850-luvun lopulla. Se kuului alun perin kosken rannalle sahan rakentaneen Saha-Yhtiön rakennuksiin.

Rakennuksen siirryttyä G.A. Serlachiuksen haltuun asukkaina oli tehtaan "parempaa" työväkeä.

Sahan "Pieni pytinki" rakennettiin 1850-luvun lopulla sahan työntekijäasunnoksi. Asukkaina oli G.A. Serlachiuksen aikana tehtaan työntekijöitä.

Aitta oli rakennettu sahan työväenasuntojen "Pitkän pytingin" ja "Pienen pytingin" yhteyteen. Kun Myllytupa siirtyi G.A. Serlachiuksen omistukseen, siinä kauppaa pitänyt sahan "vörvalttari" eli isännöitsijä A.J. Hoffren siirsi kauppansa tien toiselle puolelle tähän aittarakennukseen. Kauppa toimi rakennuksessa noin 20 vuotta.

Mäntän talolle kuuluivat alun perin maat Mäntän koskikannaksella. Mäntän suvussa säilyneen muistitiedon mukaan talon on ollut aina saman suvun omistuksessa. G.A. Serlachiuksen tullessa Mänttään isäntäparina toimivat talon isältään perinyt Fredriika Karoliina Juhontytär ja tämän mies, taloon vävynä tullut Matti Sipinpoika Hinkkala, jota alettiin kutsua talon mukaan Matti Mäntäksi.

Mäntän tila on ensimmäisiä isompia maa-alueita, jonka G.A. Serlachius sai ostetuksi. Kaupat tehtiin 1888. Tämän jälkeen Serlachius kykeni levittämään tehtaansa ympärille kehittynyttä yhteisöä ahtaan koskikannaksen ulkopuolelle.

Mäntän talon päärakennuksen olemassaolo ja sijainti on selvitetty vanhoista dokumenteista ja kartoista. Sen muoto on pienoismallissa on ajalle tyypillinen, mutta kuvitteellinen. Pihapiirin tuparakennuksesta sen sijaan on säilynyt kuvia, ja pienoismallin talo on rakennettu niiden mukaan.

Saunan olemassaolo ja summittainen sijainti on päätelty vanhojen karttojen perusteella. Sen historiaa ei tunneta, mutta se lienee toiminut sahan väen saunana. Saunan muoto pienoismallissa on ajalle tyypillinen, mutta kuvitteellinen.

Tämän torpan olemassaolo ja summittainen sijainti on päätelty vanhojen karttojen perusteella. Talon historiaa ei tunneta.

Torpan muoto pienoismallissa on ajalle tyypillinen, mutta kuvitteellinen.

Tämän torpan olemassaolo ja summittainen sijainti on päätelty vanhojen karttojen perusteella. Mäntässä toimi tällöin Hiden-niminen nahkuri, jonka asumuksesta tässä ilmeisesti on kyse.

Talojen muoto on pienoismallissa ajalle tyypillinen, mutta kuvitteellinen.

Vanha Rantala rakennettiin eräiden tietojen mukaan jo 1870-luvulla koskikannaksen teollisuuslaitosten työväenasunnoksi.