 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||
 |
 Kuvanveistäjä Emil Wikström on tehnyt noin neljäkymmentä hautausmuistomerkkiä eri puolille Suomea. Näistä suurin osa on yksinkertaisia muotokuvareliefillä varustettuja hautakiviä, mutta osa taas veistotaiteellisestikin huomattavia. Mittavin kaikista on Serlachiusten sukuhauta, jonka suunnittelun Wikström sai tehtäväkseen 1916. Gösta Serlachiuksen rakennuttaman hautamuistomerkin pystytys aloitettiin kuitenkin vasta 1932 arkkitehti W.G. Palmqvistin piirustusten mukaan. Graniittimonumentti valmistui 1937. Graniittiin hakatuissa korkeareliefeissä Wikströmin yhtenä lähtökohtana ovat olleet Michelangelon Medicien haudan veistokset Yö ja Päivä, mikä on sopinut suomalaisenkin mesenaattisuvun muistomerkkiin. Kuva-aineksissaan runsaat reliefit kuvaavat perheonnea ja surua. Jo aiemmin Emil Wikström oli tehnyt hautamuistomerkin Serlachiusten suvulle. Thyra Jurvelius (s. Serlachius) tilasi jouluna 1905 miehensä, insinööri Wladimir Jurveliuksen hautamuistomerkin, joka asetettiin paikalleen Vilppulan kappeliseurakunnan hautausmaalle 1907. Wikströmin Carraran marmoriin hakkaama veistos on korkeatasoista ammattityötä. Ylhäällä muistomerkissä on ruusuköynnöksen ympäröimä Wladimir Jurveliuksen profiilimuotokuva. Alhaalla on luonnollista kokoa oleva lähes täysplastinen, pohjattomaan suruun lyyhistynyt kasvonsa peittävä nuori nainen. Kansainväliseen salonkitaiteen hienopiirteisyyteen verrattavissa olevaan teokseen Emil Wikström oli itse tyytyväinen. Hän kirjoitti 30.6.1907 Eliel Aspelin-Haapkylälle: "Siitä tulee oikein hieno, sääli, että se pystytetään niin kauas erämaahan" ("det blir riktigt fint, synd att det kommer så långt i ödemarken"). Emil Wikströmillä oli Serlachiusten ohella toinenkin huomattava mesenaatti - helsinkiläinen kauppias Uno Staudinger. Uno ja Hanna Staudingerin taidekokoelmassa oli toistakymmentä Wikströmin teosta taiteilijan elinaikana. Hanna Staudinger tilasi Wikströmiltä idealisoitua perhettä kuvaavan hautamuistomerkin Uno Staudingerille, joka valmistui 1913 Helsingin vanhalle hautausmaalle. Hautamuistomerkeissä Wikström on suosinut traditionaalista surevan naisen hahmoa eri asennoissa ja muotokieltä vaihdellen. Sureva nainen löytyy Jurveliuksen muistomerkin lisäksi Juho Lallukan (1919) ja Oscar Rewellin hautamuistomerkeistä (1932). Toinen Wikströmin suosima vertauskuva on kaunis nuori mies. Tämä pohjautuu antiikin Kreikan mytologian Thanatokseen, joka oli yön poika ja unen kaksoisveli. Thanatoksen traditionaalinen hahmo pitää soihtuaan alaspäin Staudingerin muistomerkin graniittireliefissä. Sekä Eliel Aspelin-Haapkylän (1921) että Santeri Ivalon (1942) muistomerkkien vertauskuvina ovat suuret pronssiin valetut nuorukaiset, mutta myös Helsingissä Hietaniemen hautausmaalle 1936 pystytetyn suihkukaivoveistoksen aiheena on samaan sarjaan kuuluva Sureva mies. Ajattomiin lannevaatteisiin tai kaapuihin verhotut hahmot voi käsittää muinakin antiikin taiteen geniuksina, sillä Emil Wikström suosi klassisesti sävyttyviä mieshahmoja symbolisten merkitysten kantajina mm. mitalitaiteessaan. Gösta Björkenheimin (1920) hautamuistomerkki ja Alfred Kordelinin hautakappelin edustalle Raumalla pystytetyt Emil Wikströmin suuret pronssiveistokset Elämän alku (1939) ja Elämän loppu (1940) osoittavat nekin hautausmaiden taiteen olevan lähemmän tutkimisen arvoista.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
