Kuvanveistäjä Emil Wikström (1864 - 1942) oli suomalaiskansallisen taiteen ja realismin edustaja, jonka teoksia oli esillä taidenäyttelyissä vuodesta 1886 lähtien. Ystäviensä Axel Gallénin, Pekka Halosen ja Eero Järnefeltin ohella Wikström kuului kansallisromantiikan elähdyttämiin taiteilijoihin, jotka etsivät suomalaisen kulttuurin aitoutta. Kun Axel Gallén (sittemmin Akseli Gallen-Kallela) oli kansalliseepoksen Kalevalan myyttisen maailman kuviksi muuttava maalari, niin Emil Wikström oli kuvanveistäjänä tämän kirjallisen aihepiirin toinen suuri edustaja. Säätytalon päätykolmion veistoskoristelukilpailun voitto 1893 merkitsi Wikströmin uralla käännettä. Wikströmistä tuli vuosikymmeniksi suurten monumenttien taiteilija, jonka osuus kansakunnan kuvastossa oli suomalaisuusliikkeen näkökulmasta huomattava. Julkisen kuvanveiston tehtävät veivät aikaa Wikströmin vapaalta veistotaiteelta: vapaiden teosten määrä ei noussut kovin suureksi. Muutamista taidemuseoiden omistamista marmoriveistoksista on tullut kuitenkin klassikoita - Viattomuuden uni ja Invocation - joita suuri yleisö on ihaillut jo yli sadan vuoden ajan. Sääksmäelle rakennuttamansa kansallisromanttisen ateljeekodin nimen myötä Wikström tunnettiin laajalti "Visavuoren mestarina". Emil Wikström syntyi Turussa 13.4.1864 perheensä neljän pojan sarjassa kolmantena. Isä Johan Erik Wikström (1834 - 1868) oli "salvumestarin sälli, urakoitsija, nikkari ja talonomistaja", kuten Emil Wikström on myöhemmin sukupuuluonnokseen merkinnyt. Äiti oli talollisen tytär Gustava Samuelintytär Linnamäki (1832 - 1919) Nousiaisista. Perhe jäi äidille hoidettavaksi, kun isä hukkui 34-vuotiaana. Perheen taloudellinen asema heikkeni, mutta oli sentään oma talo, jonka isä oli rakentanut Turkuun pari vuotta ennen kuolemaansa. Käytyään kansakoulun Emil Wikström pääsi töihin 1877 Turun lennätintoimistoon. Käsistään kätevän, puuveistoksia vapaa-aikoinaan vuolevan pojan lahjakkuus huomattiin. Kesällä 1881 Turun maatalousnäyttelyn kotiteollisuusosastolla oli esillä Wikströmin puutöitä, joilla hän sai kolmannen palkinnon. Painetussa luettelossa luki "kokoelman puutyöt ovat 17-vuotiaan itseoppineen pojan ensimmäisiä yrityksiä puunleikkauksessa ja ne ovat valmistuneet kuluvan vuoden huhtikuussa". Turkulaisen sivistyneistön taloudellisella tuella Emil Wikström pääsi syksyllä 1881 opiskelemaan Suomen Taideyhdistyksen Turun piirustuskouluun. Helmikuussa 1882 hän aloitti opinnot Helsingissä Suomen Taideteollisuusyhdistyksen yllä pitämässä Veistokoulussa (Slöjdskolan). Wikström opiskeli samaan aikaan myös Suomen Taideyhdistyksen Helsingin piirustuskoulussa, missä hän ystävystyi Axel Gallénin kanssa. Turkulaiset tukijat järjestivät suojattinsa opiskelemaan Wieniin. Syksyllä 1883 Emil Wikström sai myös senaatin myöntämän apurahan ja lähti opiskelemaan Wienin taideteollisuuskouluun (Kunst- und Gewerbe-Schule) koristeveistoa ja ksylografiaa. Samaan aikaan hän opiskeli kuvanveistoa Wienin taideakatemiassa.(Kaiserlich-Königlichen Akademie der Bildenden Künste), missä hänen opettajanaan oli Edmund Hellmer (aateloituna von Hellmer). Wikström toimi Hellmerin apulaisenakin ennen kuin lopetti kesällä 1885 opinnot Wienissä jatkaakseen niitä Pariisissa. Syksyllä 1885 Emil Wikström sai senaatin myöntämän taideteollisuusopintojen apurahan, jonka turvin hän lähti marraskuussa Pariisiin. Turkulaiset kauppaneuvokset Johan von Julin ja Magnus Dahlström avustivat häntä edelleen 110 frangilla kuukaudessa, mikä oli huomattava summa varattomalle opiskelijalle. Wikström asui vaatimattomasti ystävänsä Axel Gallénin kanssa, joka oli jo vuoden opiskellut Pariisissa. Ensin taiteilijatoverukset jakoivat pienen vinttikamarin (73, rue des Battignoles), mutta keväällä 1886 he muuttivat hieman suurempaan yhden huoneen asuntoon Montmartrella (9, rue Ménessier). Molemmat opiskelivat suomalaisten suosimassa Académie Julianissa. Opiskellessaan Wienissä Emil Wikström oli ollut vielä thorvaldsenilaisen uusklassismin lumoissa, mutta Pariisin myötä hänen taiteensa juurtui realismiin. Wikström muotoili Pariisissa yhden taiteilijauransa hienoimmista muotokuvista, Axel Gallénin muotokuvan (1886), jonka hän toi esille taidenäyttelyssä vasta ystävänsä kuoleman jälkeen. Suomeen syksyllä 1886 palannut Wikström osallistui ensi kerran Suomen Taideyhdistyksen näyttelyyn kipsiteoksella Orja (Träl). Syksyllä 1887 hän lähti opiskelemaan vielä Wieniin, mistä palasi seuraavana keväänä. Emil Wikströmin ensimmäinen merkittävä vapaa veistos oli Mansikkatyttö (kipsi, 1887), jolla hän maaliskuussa 1887 sai Suomen Taideyhdistyksen dukaattikilpailussa 1. palkinnon. Veistoksesta tuli Wikströmin ensimmäinen Suomen Taideyhdistyksen kokoelmiin Ateneumin taidemuseoon hankittu teos. Nuoren vakavan tytön kuvaus edustaa Wikströmin realismia varhaisimmassa muodossaan. Pikkutarkka ote näkyy esimerkiksi tytön istuimena olevassa kannossa, sen kaarnan ja sahatun oksantyngän muotoilussa. Ja jos on tilaisuus kurkistaa tytön koriin - niin onhan sen pohjalla mansikoitakin. Mukana on myös romanttinen juonne, sillä avojalkainen tyttö on olemukseltaan vastine Zachris Topeliuksen kertomuksien romantiikan sävyttämille suomalaislapsille, jotka ovat köyhiä, mutta hyviä ja onnellisia. Taiteilijaystävykset Axel Gallén ja Emil Wikström olivat jo Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun opiskelijoina tutkineet yhdessä Kalevalaa kuvataiteilijan näkökulmasta, mutta vasta vuosikymmenen lopussa he olivat kypsiä tarttumaan aihepiiriin tosissaan. Pariisiin palannut Emil Wikström teki talvikaudella 1888 - 89 kaksi ensimmäistä Kalevala-aiheista teostaan samaan aikaan kuin Axel Gallén maalasi ensimmäistä versiota suuresta Aino-triptyykistä. Wikströmin veistoksista toinen oli suurikokoinen Ilmarinen, kotka ja Tuonelan hauki (1889) ja toinen oheisen kuvan esittämä Kullervo (1889, Ateneumin taidemuseo). Vain pieneen lannevaatteeseen puetun Kullervon muotokieli on pehmeästi klassisistinen, mihin on saattanut vaikuttaa ranskalainen kuvanveistäjä Henri Chapu, jonka oppilaana Wikström oli näihin aikoihin. Emil Wikström opiskeli ja työskenteli Pariisissa kevääseen 1892 saakka, jolloin hän lopulta päätti asettua kotimaahan. Pariisin vuosien mittavimmaksi teokseksi tuli Tukinuittaja, joka oli ollut tekeillä vuodesta 1887 lähtien. Keväällä 1890 valmistuneessa Tukinuittajassa (signeerattu vuodelle 1889) mies laskee koskea seisoen alastomana tukilla ja tasapainotellen pitkällä keksillä vauhdikasta menoaan. Alastomassa miehen hahmossa Wikström on ilmeisesti ajatellut ajatonta ja yleispätevää ihmiskuvausta. Olihan ajankohdan huomattavin kuvanveistäjä Auguste Rodinkin kuvannut Pronssikauden ja Saarnaavan Johannes Kastajan alastomina miesfiguureina. Rodinin veistotaide oli Wikströmin ihailun kohteena, kuten myös renessanssin suuri mestari Michelangelo. Taiteilijoiden tutkimusmatkat rajan takaiseen Vienan Karjalaan alkoivat Axel Gallénin matkasta kesällä 1890, ja hänen jälkeensä lähtivät lukuisat taiteilijat, kirjailijat ja säveltäjät toivioretkelle Kalevalan laulumaille. Alkoi karelianismin aika, jolloin kansallista identiteettiä etsittiin saloseutujen koskemattomasta luonnosta ja ihmisistä, joita kaupunkikulttuuri ei ollut turmellut. Emil Wikström teki oman Vienan Karjalan matkansa kesällä 1892 ruotsalaisen, mutta suomalaistuneen taiteilija Louis Sparren (1863 - 1964) kanssa. Voitettuaan senaatin julistaman kilpailun Säätytalon päätykolmion veistoksista 1.3.1893 Emil Wikström alkoi etsiä ateljeen paikkaa. Sen hän löysi kesällä Sääksmäeltä. Wikström vuokrasi Uittamon tilasta lohkotun kivisen niemen ja 19 aaria viljelysmaata 50 vuodeksi. Rakennustyöt alkoivat Wikströmin piirustusten mukaan. Nimen korkeimmalle kohdalle valmistui loppukesällä maamme ensimmäinen kansallisromanttinen hirsinen ateljeehuvila Visavuori. Työskentely omassa ateljeessa pääsi käyntiin. Paikoilleen asettuneen Emil Wikströmin elämä vakiintui muutenkin. Hän meni 30.5.1895 naimisiin helsinkiläisen seurapiirikaunottaren Alice Högströmin (1873 - 1950) kanssa. Alicen isä Elis Högström oli palvellut everstiluutnanttina Suomenlinnassa, mutta hän oli jo kuollut. Äiti oli sveitsinranskalaista syntyperää oleva Anna Delessert Lausannesta, ranskan kielen kotiopettajatar, minkä vuoksi Högströmien perheen kotikieli oli ollut ranska. Työteliäs kuvanveistäjän elämä Visavuoressa katkesi kuitenkin kohta alkuun päästyään. Visavuoren ateljeekoti tuhoutui tulipalossa 13.8.1896. Kaksikerroksinen hirsistä rakennettu ja tervalla käsitelty pärekattoinen rakennus paloi kahdessa tunnissa perustuksia myöten. Tuli levisi keittiöstä piikatytön huolimattomasti sammuttamasta tulesta. Wikström sai apulaisineen pelastettua vain joitakin satunnaisia papereita ja muutaman teoksen. Valmiit ja keskeneräiset työt monilta vuosilta tuhoutuivat. Keskeneräiset Säätytalon suuret veistokset murenivat tuleen. Koko elämä oli aloitettava alusta, ja Wikströmit muuttivat Helsinkiin. Kun suurta ateljeeta ei löytynyt, päätti Emil Wikström tehdä Säätytalon veistotyöt Pariisissa. Wikströmit asuivat vuosina 1897 - 1902 Pariisissa, missä valmistui Säätytalon veistosten ohella toinenkin suuri kilpailun myötä voitettu hanke, Elias Lönnrotin muistomerkki (1899 - 1902). Uuden Visavuoren rakentaminen vanhoja piirustuksia muokkaamalla entisen paikalle pääsi alkamaan 1899. Ateljee rakennettiin kuitenkin nyt kokonaan erilleen asuintiloista, sillä sen yhteyteen tuli myös pronssivalimo. Tämä oli ensimmäinen taiteilijan perustama taidevalimo maassamme. Wikström valoi täällä vuodesta 1903 apulaisineen vain omia teoksiaan, mutta pronssivalun ammattitaito alkoi levitä oppilaiden mukana. Ateljeen tiilestä muurattu ja rapattu pohjakerros on verhoiltu suurilla luonnonkivillä, joka suurine nurkkakivineen tuo mieleen Hämeen keskiaikaiset kivikirkot. Kivikirkkojen traditioihin liittyy myös ateljeen jyrkkälappeinen paanukatto. Ateljeevalimorakennus sai näkyväksi tuntomerkikseen pyöreälakisen tähtitornin. Tämä oli Wikströmin "työn temppeli". Tähtitieteen harrastus ei ollut Emil Wikströmille vain kiikarointia, vaan vakavampi harrastus. Wikström kuului Pariisin tähtitieteelliseen seuraan (Société Astronomique de Paris), jolle hän lähetti myös havaintoraportteja. Ateljeeta laajennettiin vuonna 1912 lisäsiivellä, jonne tuli talvipuutarha. Puutarhanhoidosta innostuneen kuvanveistäjän kodin Visavuoren ympäristöstä kehittyi erästä vierailijaa lainaten "pieni paratiisin yrttitarha upeine värihohtoisine kukkineen ja hedelmäpuineen". Tämä oli mieluisa ympäristö perheen kolmelle tyttärelle - Estellelle (s. 27.1.1897), Anna-Liisalle (s. 5.4.1900) ja Mielikille (s. 21.9.1907). Emil Wikströmillä oli taiteilijaurallaan kaksi tärkeää mesenaatti-perhettä. Nuoren taideopiskelijan tutustuminen Mäntän paperitehtaiden patruunaan, kauppaneuvos G. A. Serlachiukseen vuonna 1883 johti elinikäiseen ystävyyteen ja muotokuvatilauksiin - sitten vuorineuvos Gösta Serlachiuksen toimesta suuriin monumentteihin (ks. Serlachiukset ja Emil Wikström). Toinen oli helsinkiläinen kauppias Uno Staudinger (1861 - 1912), jonka kuoleman jälkeen hänen puolisonsa Hanna Staudinger (1869 - 1953) tilasi Wikströmiltä hautamuistomerkin ja muitakin teoksia. Staudingerien taidehankinnat Wikströmiltä alkoivat Kuokkamiehestä (1908), jota seurasi 1908 suuren Aino-suihkukaivon tilaus (1912). Taiteenkerääjinä tunnetut Staudingerit hankkivat Wikströmiltä kaikkiaan 13 teosta, mahdollisesti pari teosta enemmänkin. Suomen itsenäistyttyä Emil Wikström vuokrasi toukokuussa 1918 Helsingistä kaupunkiasunnon (Ratakatu 19), jonka hankki myöhemmin omistukseensa. Syksyllä perhe muutti Visavuoresta, joka jäi kesäasunnoksi. Pääkaupunkiin itsenäistä Suomea rakentamaan tullut Wikström valittiin Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtajaksi (vuoteen 1922 saakka), ja seuraavana vuonna 1919 hänelle myönnettiin professorin arvonimi. Vuoden 1919 lopussa Gösta Serlachius, Paavo Tynell, Frans Nykänen, Eric O.W. Ehrström ja Emil Wikström perustivat taidetakomo Oy Taito Ab:n, jonka pronssivalimon johtajana toimi Wikström. Ateljeekseen Wikström sai hankittua Walter Runebergin entisen ateljeen Bulevardin varrelta, mutta työtilaisuuksia ei löytynyt enää totuttuun tapaan. Emil Wikström oli aikoinaan 1890-luvulla ohittanut johtavana kuvanveistäjänä vanhan Walter Runebergin (1838 - 1920) ja jättänyt kotimaisissa kilpailuissa taakseen kilpailijansa Ville Vallgrenin (1855 - 1940) ja Robert Stigellin (1852 - 1907). Itsenäistyneessä Suomessa Emil Wikström joutui puolestaan väistymään nuoren Wäinö Aaltosen (1894 - 1966) noustua puhutuimmaksi mestariksi ja johtavaksi kuvanveistäjäksi. Wikströmin merkitys uusissa taiteellisissa virtauksissa oheni ja suuret tilaukset vähenivät. Tuotannossa sijaa saivat enenevästi mitalitaide, edustusmuotokuvat ja hautamuistomerkit. Hiljenevän taiteilijauran myötä Emil Wikström vetäytyi aikaa myöten takaisin Visavuoreen, missä hän eli viimeiset elinpäivänsä. Visavuoren mestari kuoli 78-vuotiaana 26.9.1942. Visavuoressa elämä on jatkunut Visavuoren museosäätiön toimesta museona vuodesta 1967 alkaen. Sisustuksessaan harvinaisen hyvin alkuperäisessä asussaan säilyneessä Visavuoressa on nähtävissä Emil Wikströmin taiteen lisäksi nykyään myös tyttärenpojan, taiteilija ja pilapiirtäjä Kari Suomalaisen (1920 - 1999) taidetta. Juha Ilvas