Serlachius museot

Käykää rohkeasti
pidemmälle

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Serlachius-museot ovat avoinna kesäaikaan 1.6.–31.8. ma-su klo 10–18.

Sulje

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Avoinna:
kesäaikaan 1.6.–31.8. joka päivä klo 10–18
talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18

Käykää rohkeasti
pidemmälle

Perjantai 25. Marraskuuta 2016

Serlachius-museoiden uudessa kokoelmanäyttelyssä maisemataiteen klassikoita

Claude Monet´n, Camille Pissarron, Akseli Gallen-Kallelan ja Hugo Simbergin maisema-aiheet ovat keskeisesti esillä Serlachius-museoiden uudessa kokoelmanäyttelyssä Niittyjä ja erämaita, joka avautuu yleisölle 26.11. Maisemataiteen historiaan pureutuva näyttely kertoo ihmisen suhteesta luontoon ja osoittaa, että maisemalla on ollut myös poliittista merkitystä.
 

Näyttelyn kuraattori, Serlachius-museoiden kokoelmapäällikkö Tarja Talvitie on nostanut kokoelmista esiin näkökulmia taidehistorian maisemiin. Esimerkiksi kotimaan maisemat koettiin kansaa yhdistäväksi tekijäksi, kun itsenäistyvälle Suomelle luotiin identiteettiä sata vuotta sitten.

– Maamme kultakauden taide 1800–1900-lukujen vaihteessa merkitsi myös suomalaisen maisemamaalauksen kukoistuskautta. Taiteilijat olivat eturintamassa rakentamassa Suomelle isänmaankasvoja kansankuvauksilla ja kotimaan luonnosta kumpuavilla maisema-aiheilla, Talvitie kertoo.

Näyttely antaa tietoa Serlachiuksista taiteen keräilijöinä ja mesenaatteina. Vuorineuvos Gösta Serlachiuksen vuonna 1933 perustaman taidesäätiön kokoelmaa on kartutettu vuosikymmenien kuluessa erityisesti Suomen kultakauden teoksilla. Tunnettujen klassikoiden lisäksi esillä on viime vuosina hankittuja teoksia, myös nykytaidetta.

Maiseman vuosisadat

Maisema-aiheista tuli itsenäinen taiteenlaji 1500-luvun lopulla Alankomaissa, missä vaurastunut porvaristo halusi koristaa kotejaan pienimuotoisilla maalauksilla. Taidesäätiön kokoelmissa on runsaat sata vanhan eurooppalaisen taiteen teosta. Niistä huomattava osa edustaa alankomaalaista 1600-luvun taidetta, johon Gösta Serlachius oli erityisen mieltynyt. Näitä teoksia on viime vuosina konservoitu tätä näyttelyä varten.

Romantiikan kausi nosti maiseman 1800-luvulla kuvataiteen keskiöön. Romantiikka ja sitä seurannut realistinen ulkoilmamaalaus muuttivat samalla suhtautumista maisemataiteeseen. Luonto nähtiin ihmisen tunteiden ja mielenmaisemien heijastajana, ja toisaalta ihminen alettiin ymmärtää osana elinympäristöään eikä sen herrana ja käskijänä.  – Maiseman vuosisata, 1800-luku, toi maisemat kuvataiteen kulisseista etualalle, kiteyttää Tarja Talvitie.

Vuosisadan loppupuolella impressionismi vei ulkoilmamaalareiden aloittaman uudenlaisen ilmaisutavan astetta pidemmälle. Muoto jäi sivuseikaksi hetkelliseen vaikutelmaan nähden. Impressionistit maalasivat rohkean luonnosmaisesti silottelematta ja korjailematta. Heidän keskeistä kuvastoaan olivat maaseutu- ja kaupunkimaisemat.

Tyylin keulahahmo Claude Monet tutki maalaussarjoissaan valon, säätilan ja vuorokaudenajan vaikutusta kuvattavaan aiheeseen. Näyttelyssä on esillä kuuluisan Heinäsuova ilta-auringossa -maalauksen lisäksi maisemia ulkoilmarealismin pioneereilta, kuten Camille Corot’lta ja Eugène Boudinilta.

Vuodenaikojen maisemat

Myös Suomessa omaksuttiin ulkoilmamaalauksen opit ja niitä sovellettiin kotimaisiin luontoaiheisiin. Vuodenaikojen vaihtelu tarjosi luontoa havainnoiville taiteilijoille, kuten Eero Järnefeltille, Pekka Haloselle ja Ellen Thesleffille otollisia kuvauskohteita.

Kansallisromantiikan mestari Akseli Gallen-Kallela lähti ensimmäisenä kuvataiteilijana etsimään suomalaisuuden juuria Kalevalan laulumailta. Ruoveden Kalelassa syntyivät matkojen seurauksena monet taiteilijan Kalevala-aiheisista maalauksista. Gallen-Kallela oli Gösta Serlachiuksen suosikkitaiteilija, jonka tuotantoa vuorineuvos hankki kokoelmaansa aina tilaisuuden tullen.

Tarja Talvitien mukaan näyttelyssä etsiydytään järvisuomalaisen luonnon ja kansanihmisen keskinäisen harmonian ytimeen. Toisaalla taas nähdään riistamaiden villi eloonjäämistaistelu, joka on kaukana herraskaisten puistojen ja huviretkien maailmasta.

Modernismin vuosikymmeninä into maisemakuvauksiin laantui, mutta 2000-luvulla luonto ja ympäristö ovat nousseet merkittävään rooliin nykytaiteessa. Aikakaudet vaihtuvat, näkökulmat muuttuvat, mutta viime kädessä kyse on ihmisen ja luonnon suhteesta.

Serlachius-museot ovat avoinna talviaikaan 1.9.–31.5. tiistaista sunnuntaihin klo 11–18.

Lisätiedot: kokoelmapäällikkö Tarja Talvitie, p. 040 638 6700, tarja.talvitie@serlachius.fi
 


Perjantai 4. Marraskuuta 2016

Marita Liulian Kultakausi avautuu Serlachius-museoissa

Taiteilija Marita Liulian elämyksellinen Kultakausi-näyttely kietoo yhteen taidehistoriallisen, yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen kultakauden teemoja ja kysyy, mikä on kultakausi tänään. Näyttely avautuu yleisölle Serlachius-museo Göstassa 5. marraskuuta.

Marita Liulia on kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoitamme, jonka monipuolinen tuotanto sisältää muun muassa maalauksia, valokuvia, lyhytelokuvia ja installaatioita. Kaikkia niitä nähdään sata uutta työtä sisältävässä Kultakausi-näyttelyssä, jolla Serlachius-museot käynnistää Suomen satavuotisjuhlakauden.

Suomen taiteen kultakaudella tarkoitetaan maamme itsenäistymistä edeltänyttä ajanjaksoa, jolloin taiteilijat loivat maalle suomalaista identiteettiä. Liulia on valinnut vuoropuheluun omien teostensa kanssa kultakauden mestariteoksia, muun muassa Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmiin vastikään hankitun Helene Schjerfbeckin Punainen pää II -teoksen.

Suomen toiseksi kultakaudeksi Liulia määrittelee ajan 1970-luvulta lähtien. Tuolloin maa ponnisteli nopeasti maailman kehittyneimpien ja vauraimpien valtioiden joukkoon. Sitä olivat edeltäneet ankarat sotavuodet, alueluovutukset ja pulakausi, maaseudun tyhjeneminen ja siirtolaisuus Ruotsiin.

– Mutta mitä kultakausi tarkoittaa tänään, rakennemuutoksen, globalisaation ja muuttoliikkeiden aikana? Luoko taide nyt kansallista hyvinvointia, joka on sekä hengen, kehon, talouden että yhteisön hyvinvointia? Onko individualismin aikakaudella kultakausikin henkilökohtainen, se maaginen aika, kun ihminen elää täysillä ja toteuttaa unelmaansa? Onko kultakausi elämänasenne? taiteilija kysyy.

Koko aikuisikänsä eri puolilla maailmaa matkustanut ja viidessäkymmenessä maassa teoksiaankin esittänyt Marita Liulia on tehnyt laajoja taideprojekteja, joiden teemoja hän on käsitellyt eri taidemuotojen kautta.

Helsingissä ja Heinolassa nykyisin asuva taiteilija tarkastelee kansakunnan erityispiirteitä, muutoksia sekä niitä rakenteita ja asenteita, jotka jarruttavat uusiutumista. Näistä pohdinnoista kehkeytyi Kultakausi, joka sisältää museonäyttelyn lisäksi kaksi kirjaa. Ensimmäinen kirja julkaistaan näyttelyn avautuessa.

Maalauksia paljain käsin

Näyttelyn keskiössä ovat suuret maalaukset, joiden tekeminen tarjoaa Marita Liulian mukaan hyvää vastapainoa ennalta tarkasti suunnitelluille valokuva- ja elokuvaprojekteille. Hän maalaa paljain käsin niin suurille kankaille, ettei näe koko ajan omaa työtään vaan joutuu työskentelemään intuition varassa.

Liulian maalauksissa näkyy ihmisten jälkiä mutta ei henkilöitä. Ne ovat persoonallisia maisemia tai näkyjä, jotka liittyvät usein maailman tapahtumiin: uutisiin inhimillisestä hädästä tai katastrofeista. Teosten syntyyn olennaisesti liittyvät tarinat kerrotaan näyttelyssä ja Kultakausi-kirjassa.

Näyttelyn valokuvat ovat muotokuvia uus- ja kantasuomalaisista. Valokuvat ovat syntyneet taiteilijan mustan pöydän ääressä, jossa on keskusteltu elämän käännekohdista ja kultakausista. – Muotokuvaan tarttuu väistämättä jotain keskustelun sisällöstä. Pohtiessaan elämänsä merkittävintä hetkeä ihminen unohtaa poseerata, hän on vain läsnä.

Valokuvien ja maalausten rinnalla näyttelyssä nähdään sarja lyhytelokuvia, suuri veistosinstallaatio sekä lyhyitä videoita. Yhdellä otolla, kuvakulmaa vaihtamatta tehdyt videoteokset ovat kuin muotokuvia, joihin on lisätty liike. Niille on yhteistä hetken, valon ja liikkeen lumous, joka tuntuu pysäyttävän ajan.

Kielletty, kiehtova kulta

Teatterin parissakin työskennellyt Liulia on halunnut luoda Kultakaudesta elämyksen, jossa lavastus ja valosuunnittelu tukevat visuaalisesti näyttävää ja ajatuksia herättävää kokonaisuutta. Taiteilijan mukaan näyttely sopii erinomaisesti paitsi aikuisille, myös lapsille.

Kulta on näyttelyssä tärkeässä roolissa monestakin syystä. Liulian opiskeluaikaan 1970-luvulla taidekoulutus ei tuntenut jalometalleja, sillä vasemmistolainen taidemaailma liitti kullan porvarillisuuteen, uskontoihin ja konservatismiin. Vasta yliopistossa hän oivalsi, että kulta symboloi myös aurinkoa, pysyviä arvoja ja kypsää henkisyyttä.

– Sinänsä viaton metalli kantaa edelleen historian taakkaa. Kulta ja hopea ovat olleet useina historian kausina taiteilijoilta kiellettyjä materiaaleja. Kulta on edelleen taiteessa tabu ja sellaisena varsin vähän käytetty ja analysoitu. Ehkä juuri se tabu vetää minua puoleensa, hän arvelee.

Taiteilijan kotisivut: www.maritaliulia.com

Kultakausi-näyttely on avoinna 5.11.2016–23.4.2017.
Serlachius-museot ovat avoinna talviaikaan 1.9.–31.5. tiistaista sunnuntaihin klo 11–18.

Lisätiedot: taiteilija Marita Liulia, p. 040 833 8944, marita@maritaliulia.com
Kuvapyynnöt: Serlachius-museoiden tiedottaja Susanna Yläjärvi, p. 050 560 0156, susanna.ylajarvi@serlachius.fi


Torstai 22. Syyskuuta 2016

Marita Liulian Kultakausi Serlachius-museoihin

Marita Liulia on kansainvälisesti tunnettu ja poikkeuksellisen monialainen taiteilija ja ohjaaja. Hänet on kutsuttu pitämään yksityisnäyttely Serlachius-museo Göstassa 5.11.2016–23.4.2017. Liulian teema on Kultakausi, jolla museo käynnistää Suomi 100 vuotta -juhlakauden.

Kultakausi viittaa taiteilijan luomiskauteen, sillä näyttelyyn tulee esille satakunta uutta teosta: maalauksia, valokuvia, lyhytelokuvia ja veistoksia. Teoksia yhdistävää kultaa nähdään monessa muodossa ja merkityksessä.

Suomen taiteessa kultakaudella tarkoitetaan maamme itsenäistymistä edeltänyttä ajanjaksoa, jolloin taiteilijat loivat maalle suomalaista identiteettiä. Liulia on valinnut vuoropuheluun omien teostensa kanssa Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmista kultakauden mestariteoksia. Esille tulee mm. Serlachiuksen vastikään hankkima Helene Schjerfbeckin Punainen pää II -teos.

Suomen toiseksi kultakaudeksi Liulia määrittelee ajan 1970-luvulta lähtien, jolloin pieni maa ponnisteli nopeasti maailman kehittyneimpien ja vauraimpien maiden joukkoon.

– Mutta mitä kultakausi tarkoittaakaan nykyajassa? Luoko taide nyt kansallista hyvinvointia, joka on sekä hengen, kehon, talouden että yhteisön hyvinvointia? Vai onko individualismin aikakaudella kultakausikin henkilökohtainen? taiteilija kysyy.

Liulian suurikokoiset, usein paljain käsin tehdyt maalaukset ovat saaneet inspiraationsa Suomen luonnosta. Teoksissa ovat läsnä myös maailman tapahtumat, demokratian kriisi, luonnonkatastrofit, pommi-iskut ja pakolaisten hätä. Maalauksiin liittyvät tarinat ovat esillä sekä näyttelyssä että samanaikaisesti julkaistavassa Kultakausi-kirjassa.

Osana näyttelyä on muotokuvien sarja uus- ja kantasuomalaisista. Valokuvat ovat syntyneet taiteilijan mustan pöydän ääressä, jossa on keskusteltu elämän käännekohdista ja kultakausista.

– Suurta oivallusta edeltää usein katastrofi. Ihmiset ovat tarinoita, ja jokaisen tarina on kiinnostava. Nyt tuli aika keskittyä suomalaisuuteen, sanoo koko aikuisikänsä eri puolilla maailmaa matkustellut ja 50 maassa teoksiaan esittänyt taiteilija.

Valokuvien ja maalausten rinnalle on syntynyt sarja lyhytelokuvia sekä suuri veistosinstallaatio. Marita Liulia työskentelee museossa samaan tapaan kuin teatterissa, joten valmistuva näyttely on elämyksellinen kokonaistaideteos, jonka luomiseen osallistuvat lavastaja ja valosuunnittelija.


Lisätiedot: taiteilija, ohjaaja Marita Liulia, +358 40 833 8944, marita@maritaliulia.com
Serlachius-museot: tiedottaja Susanna Yläjärvi, +358 50 560 0156, susanna.ylajarvi@serlachius.fi


Perjantai 16. Syyskuuta 2016

Merja Tanhuan muotokuvat ja renessanssiteos käyvät vuoropuhelua Serlachius-museoissa

Tamperelaisen valokuvataiteilijan Merja Tanhuan lapsista ottamat muotokuvat rinnastuvat Kirsikkamadonna-renessanssimaalaukseen, joka on esillä Serlachius-museo Göstassa ensimmäistä kertaa sille tehdyn konservoinnin jälkeen. Mallien ajattomat katseet luovat Kirsikkamadonna-näyttelyssä yhteyden yli vuosisatojen. Samalla ne herättävät kysymyksen, milloin kuva muuttuu pyhäksi. Näyttely avataan yleisölle lauantaina 17.9.

Näyttelyn teema syntyi kahdesta samanaikaisesta tapahtumasta. Merja Tanhua (s. 1964) kuvasi lapsiaiheisia valokuvia vuosina 2013–2015 Mänttä-Vilppulassa järjestetyn Taidetuubin työpajoissa. Serlachius-museoiden pääkuraattori Laura Kuurne mieltyi hänen valokuvateoksiinsa helsinkiläisessä galleriassa tietämättä, että malleina oli ollut paikallisia lapsia.

Samaan aikaan oli käynnissä Gösta Serlachiuksen taidesäätiön taidekokoelmiin kuuluvan arvokkaan renessanssimaalauksen konservointi. Madonna ja lapsi, joka tunnetaan myös nimellä Kirsikkamadonna, on attribuoitu alankomaalaisen taiteilijan Quinten Massyksen ateljeehen 1500-luvulle. Vuorineuvos Gösta Serlachiuksen vuonna 1937 ostama Kirsikkamadonna on maalattu ohuelle puulevylle. Teos oli vuosikymmenien saatossa kärsinyt ilman suhteellisen kosteuden vaihtelusta ja haljennut lopulta kahteen osaan monista konservointiyrityksistä huolimatta.

Vuonna 2012 aloitettuun viimeiseen konservointityöhön saatiin kansainvälistä apua muun muassa Los Angelesissa toimivasta Gettyn konservointi-instituutista. Työn suorittivat konservaattorit Minna Mathis ja Olli Poijärvi Consart Oy:ssä Helsingissä.

Arki ja pyhyys kohtaavat kuvissa

Pyhää Madonna ja lapsi -aihetta käsittelevässä Kirsikkamadonnassa tapahtuu jotain hyvin arkista: pieni lapsi kietoo kätensä äidin kaulaan ja antaa suukon tämän poskelle. Myös Merja Tanhuan työpajat ovat täynnä arkista hulinaa, kun lapsiryhmät valitsevat itselleen kuvausrekvisiittaa. Samaan aikaan taiteilija johdattelee lapsia aiheeseen kertomalla heille renessanssiajan taiteesta ja näyttämällä teoskuvia.

Merja Tanhua on kuvannut satoja lapsia Mänttä-Vilppulassa ja muuallakin Suomessa. Uusimmat kuvat hän on ottanut omassa ateljeessaan Tampereella tänä vuonna. Tanhuan kuvat henkivät rauhaa. Lasten katseista paljastuu sama ihminen ja ajattomuus, kuin viisisataa vuotta aiemmin maalatusta renessanssiteoksesta. Jokin taiteilijan omassa olemuksessa rauhoittaa lapset, kun he istuvat kuvattaviksi.

– Lapset ja heidän aito läsnäolonsa on kaikkein tärkein asia kuvaustilanteissa. He katsovat mielellään kamerasta omia kuviaan ja ehdottavat muutoksia seuraaviin otoksiin. Nautin suuresti näistä kohtaamisista lasten kanssa, hän kertoo.

Taiteilija on toteuttanut näyttelyyn myös videoteoksen, jossa näkyy Kirsikkamadonnan taustalla oleva huone ilman henkilöitä. Tuuli heiluttaa verhoa, ja ulkoa kuuluu linnunlaulua. Katsoja voi jatkaa tarinaa siitä, mitä teoksen henkilöille on tapahtunut. Samalla nousee esiin kysymys, onko pyhyyden kokemus yhä läsnä, vaikka kuvan henkilöt ovat poistuneet.

Kirsikkamadonnan vanha ja uudet muotokuvat sekä video häivyttävät renessanssimaalauksen ja nykypäivän välillä olevat vuosisadat. Ihminen on edelleen sama vaikka aikakaudet vaihtuvat. Merja Tanhua kertookin, että hänelle on tärkeää tuntea sijoittuvansa omien teostensa kautta tähän taidehistorian jatkumoon.

Merja Tanhua taiteilijana

Merja Tanhua on tamperelainen taiteilija, joka aloitti uransa taidemaalarina, mutta on 2000-luvulla siirtynyt yhä enemmän valokuvaukseen. Hän opiskeli Kankaanpään taidekoulussa 1981–84. Kuvataiteilijan AMK-tutkinnon hän suoritti Tampereen ammattikorkeakoulussa 1998–2000. Sen jälkeen hän on suorittanut samassa koulussa jatko-opintoja.

Tanhua on pitänyt yksityisnäyttelyitä ja ollut mukana monissa yhteisnäyttelyissä. Hän myös opettaa Pirkan opistossa sekä aikuis- että lapsiryhmiä. Häntä pyydettiin toteuttamaan Mänttä-Vilppulassa järjestettyyn Taidetuubiin valokuva-aiheisia työpajoja 2013–2015.

 

Oheisohjelma

Merja Tanhuan valokuvaustyöpaja järjestetään Serlachius-museo Göstassa lauantaina 5.11. klo 12–16.

Lue lisää Kirsikkamadonnan konservoinnista: http://www.serlachius.fi/fi/medialle/tiedotteet/286-kansainvalinen-yhteistyo-pelasti-kirsikkamadonnan/
Lue lisää Merja Tanhuasta: http://merjatanhua.weebly.com


Perjantai 16. Syyskuuta 2016

Kansainvälinen yhteistyö pelasti Kirsikkamadonnan

Gösta Serlachiuksen taidesäätiöllä on suomalaisittain harvinainen, noin sata teosta käsittävä kokoelma vanhaa eurooppalaista maalaustaidetta, joka ajoittuu 1400-luvulta 1700-luvulle.  Kokoelman helmiin lukeutuu alankomaalaisen Quinten Massyksen työhuoneelle attribuoitu Madonna ja lapsi. Tämä 1500-luvulla syntynyt teos tunnetaan myös nimellä Kirsikkamadonna. Maalauksen sommitelmasta on tehty lukuisia versioita, mutta itse alkuperäisteoksen oletetaan kadonneen. Originaalina pidetään maalausta, joka kuului Cornelis van der Geerstin kokoelmaan 1600-luvun alussa.

Moni Gösta Serlachiuksen taidesäätiön vanhoista eurooppalaisista maalauksista on tehty puulle – niin myös Kirsikkamadonna. Puu on erityisen herkkä ilman suhteellisen kosteuden vaihteluille, mikä aiheuttaa teoksiin halkeamia sekä väripintojen irtoamista. Gösta Serlachius hankki Kirsikkamadonnan Lontoosta vuonna 1937. Ilmeisesti teos oli jo ostohetkellä heikossa kunnossa, sillä se toimitettiin konservoitavaksi Tukholmaan muutama vuosi hankinnan jälkeen.

Seuraavien vuosikymmenten aikana teosta konservoitiin useasti, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Erilaisista tuki- ja suojarakenteista sekä lukuisista puhdistuksista ja korjailumaalauksista huolimatta ongelmat teoksen kunnossa jatkuivat. 1960-luvun alussa Kirsikkamadonna eristettiin lasilla päällystettyyn laatikkoon, jonka piti estää lämpötilan ja kosteuden vaihteluiden vaikutukset. Laatikosta huolimatta vuosikymmenen lopussa oltiin edelleen samassa tilanteessa – Kirsikkamadonna näytti rapistuvan.

Pelastamisyritykset jatkuivat läpi 1970- ja -80-luvun. Kirsikkamadonna säilyi hyväkuntoisena vain lyhyitä jaksoja, sillä puupohjan liikehdintä aiheutti teokselle aina yhä uusia vaurioita.  Vuosituhannen vaihteen jälkeen Gösta Serlachiuksen taidesäätiössä ryhdyttiin tutkimaan ja konservoimaan vanhojen eurooppalaisten maalausten kokoelmaa entistä aktiivisemmin. Sen myötä ajankohtaiseksi nousi myös Kirsikkamadonna, jota ei ollut voitu pitää esillä moneen vuoteen sen heikon kunnon vuoksi.

Vuonna 2012 käynnistyi Kirsikkamadonnan viimeisin konservointijakso, jossa saatiin ratkaistua joitakin keskeisiä ongelmia. Konservaattorit Minna Matis ja Olli Poijärvi testasivat useita eri vaihtoehtoja halkeilleen paneelin tukirakenteeksi. Työtä tehtiin kansainvälisenä yhteistyönä. Koulutusta ja neuvoja saatiin esimerkiksi Los Angelesissa toimivasta Gettyn konservointi-instituutista.

Ennen kunnostustyötä maalaus tutkittiin tarkasti ja kuvattiin muun muassa infrapuna- ja röntgenlaitteilla. Vanhat tukirakenteet olivat aiheuttaneet teoksen halkeamisen kahteen osaan, joten ne poistettiin heti prosessin alussa. Hilseilevä maalipinta puhdistettiin kellertävästä lakasta ja kiinnitettiin uudelleen. Sen jälkeen kahteen osaan haljennut maalaus liimattiin yhteen kalaliimalla. Konservointityö viimeisteltiin restaurointimaalauksella ja uudella tukirakenteella, joka myötäilee puupaneelin normaalia elämistä.

Nyt Kirsikkamadonna on ensimmäistä kertaa esillä Serlachius-museo Göstassa pitkän ja monivaiheisen konservointityön jälkeen.