Serlachius museot

Käykää rohkeasti
pidemmälle

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Serlachius-museot ovat avoinna talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18.

Sulje

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Avoinna:
talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18
kesäaikaan 1.6.–31.8. joka päivä klo 10–18

Käykää rohkeasti
pidemmälle

Perjantai 9. Kesäkuuta 2017

Näkökulmia Nautintoon

Nautinto esittelee kolmen nykytaiteilijan: Jukka Korkeilan, Elina Merenmiehen ja Anna Retulaisen uusia teoksia vuorovaikutuksessa Serlachiuksen kokoelmateosten kanssa. Samalla Serlachius-museo Göstan näyttelyssä voi pitkästä aikaa nähdä taidesäätiön vanhan eurooppalaisen taiteen helmiä, joita on konservoitu viime vuosina.

Taiteilijat valitsivat intuitiivisesti teoksia Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmista. Niiden rinnalle he loivat uusia teoksia, jotka sisältävät erilaisia lähestymistapoja nautintoteemaan. Serlachius-museoiden pääkuraattori Laura Kuurne on näyttelyä valmistellessaan pohtinut, kenen nautinnosta on kyse: katsojan, taiteilijan vai molempien?

– Kysyin taiteilijoilta, mikä taiteen tekemisessä tuottaa heille nautintoa, ja isoimmaksi iloksi ei noussut valmis teos vaan itse maalausprosessi ja työhön uppoaminen niin, että aika ja aistimukset häviävät. Nautintoa tuovat myös onnistumisen hetket, pelon voittaminen ja tunne siitä, että tekee sitä mitä oli tarkoituskin tehdä.

Anna Retulainen valitsi Serlachiuksen kokoelmista muun muassa Ellen Thesleffin teoksia. Molempia taiteilijoita yhdistää rohkea sivellintyöskentely, ja heidän maalaustensa edessä voi aistia tekemisen liikkeen ja ilon. Thesleffin rohkean ilmaisun innoittamana Retulainen päätti kokeilla ulkoilmamaalausta. Näistä teoksista muodostuu näyttelyyn oma selkeä kokonaisuutensa.

Laura Kuurne yhdistää mielellään näyttelyissä vanhaa ja nykytaidetta. Näin katsojan on mahdollista oivaltaa ja löytää yhteyksiä menneen ja nykyajan välillä sekä sijoittaa kuvien avulla itsensä historian jatkumoon.

– Tätä kautta näyttelyn aihe laajenee käsittämään kiireettömän maalauksen äärellä oleilun, läsnäolon ja vuorovaikutuksen maalauksen kanssa. Taiteen tekemisen lisäksi myös sen katsominen voi tuottaa nautintoa, hän kertoo.

Aistillisia nautintoja

Kaikki Nautinnon teokset eivät rinnastu nykytaiteeseen. Näyttelyssä on myös Serlachiuksen kokoelmateosten muodostamia itsenäisiä kokonaisuuksia, joissa nautintoteemaa lähestytään eri näkökulmista. Esimerkiksi vanha eurooppalainen taide käsittelee usein nautintoja ja houkuttelee esiin aistikokemuksia.

– Taiturimaisesti kuvatun pitsikauluksen voi tuntea sormissaan tai pilaantuvan hedelmän imelän tuoksun lähes haistaa teosta tarkastellessaan. Makunautintoja kuvaavissa asetelmissa ylikypsät hedelmät viestivät kaiken maallisen katoavaisuudesta ja vääjäämättömästä nautinnoista luopumisesta, Laura Kuurne kertoo.

Taiteen historiassa maalliset nautinnot saavatkin yleensä synnillisen leiman. Niiden kuvaamiseen on liitetty moraali ja kohtuudessa pysymisen ihanne. Vanhassa taiteessa viljeltiin runsaasti symboleja, jotka viittaavat syntisiin nautintoihin. Näin viattomalta vaikuttava torikaupan kuvauskin sisältää suorasukaisia viittauksia aviorikokseen.

Nautinnoista luopuminen

Jukka Korkeila on urbaani maalari, joka käsittelee teoksissaan suuria teemoja: rakkautta ja kuolemaa. Nautintoteemaa Korkeila on lähestynyt luopumisen näkökulmasta. Nykypäivänä mielihyvää on lupa etsiä avoimesti. Nautintoja seuraa kuitenkin lopulta niistä luopuminen. Korkeilalle tämän ymmärtäminen on osa elämän suurta luopumisharjoitusta.

Serlachiuksen taidekokoelmasta Jukka Korkeila valitsi kaksi vanhaa uskonnollista teosta, joiden tyyli poikkeaa täysin hänen omista maalauksistaan. 1600-luvun maalauksia ja Korkeilan uusia teoksia yhdistää kuitenkin tarinankerronta. Uskonnolliset maalaukset kuvittavat suurten kertomusten kohtauksia. Korkeilan teokset eivät kuvita valmista tarinaa, vaan luovat uutta. Ne ovat pienen ihmisen näkökulmasta kuvattuja tarinan osasia, jotka katsoja voi täydentää itse.

Taiteilijan sisäinen kokemus

Elina Merenmies yhdistää taiteessaan fantasiaa todellisuuteen tavalla, joka saa teokset näyttämään samaan aikaan oudoilta ja tutuilta. Merenmies tunnetaan lahjakkaana piirtäjänä ja maalarina, joka käyttää laajasti eri tekniikoita ja taidehistorian tyylejä oman näkemyksensä toteuttamiseen.

Serlachiuksen taidekokoelmasta Merenmies valitsi kaksi 1600-luvun asetelmaa ja Maria Wiikin maalaaman vanhan naisen profiilin. Rukoileva nainen sai Merenmieheltä seurakseen pilvisiä taivaita. Pilvissä on yliluonnollinen mutta samalla leikkisä ja vapautunut ote.

Merenmiehen valitsemat 1600-luvun asetelmat ovat tunnelmaltaan tiiviitä ja sukua hänen omille maalauksilleen. Maalauksissa kuvataan näkyvää todellisuutta, joka kuitenkin muuttuu vertauskuvaksi tai taiteilijan sisäisen kokemuksen kuvaukseksi.

Kaksiosainen Nautinto-näyttely on toteutettu Helsingin kaupunginmuseon HAMin ja Serlachius-museoiden yhteistyönä. Samasta nimestä ja teemasta huolimatta näyttelyt eroavat toisistaan. HAMissa on esillä Korkeilan, Merenmiehen ja Retulaisen tuotantoa 1990-luvulta tähän päivään retrospektiivisesti esittelevä näyttely, jonka on kuratoinut Mika Hannula.

Nautinto on esillä Serlachius-museo Göstassa 10.6.2017–4.11.2018.
 


Perjantai 9. Kesäkuuta 2017

Kimmo Schroderus – Bling Bling

Kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksen näyttely Bling Bling levittäytyy Serlachius-museo Göstan kartanosta puistoon. Kimmo Schroderuksen ruostumattomasta teräksestä valmistamat, visuaalisesti keveät veistokset kimaltelevat auringossa ja viittaavat hip hop -kulttuurin tutuksi tekemään ylellisyyden vaikutelmaan, joka ei välttämättä kerro todellisesta vauraudesta.

Kimmo Schroderus kertoo, että populaarikulttuuri on aina ollut hänelle tärkeä ideoiden lähde ja hip hop-kulttuuri yksi nykyajan kiinnostavista ilmiöistä. Hän ei halua silti leimautua miksikään rap-musiikin ystäväksi.

Läheltä tarkastellen Solvaajan puutarhan veistokset saavat toisen sanoman. Teosten pintaan on taivuteltu ohuista terässuikaleista perinteisellä kaunokirjoituksella solvauksia eri kielillä. Schroderus keräsi niitä internetistä ja pyysi tuttaviltaan ympäri maailmaa. Hän huomasi, että solvaaminen itsessään ei ole muuttunut mihinkään.

– Kaikista maailman solvauksista 95 prosenttia pyörii muutaman ajattoman aiheen ympärillä. Suurin ero on siinä, miten tämän päivän solvaaminen tallentuu ja tulee vastaan joka puolella vielä useita vuosia myöhemmin, hän viittaa sosiaalisessa mediassa ja internetin keskustelupalstoilla käytäviin keskusteluihin.

Schroderus ei käsittelee solvaamisteemaa sen vuoksi, että olisi hämmentynyt tai järkyttynyt sen runsaudesta. – Olen ennen kaikkea kiinnostunut siitä, miten suorittaa tehokas ja suoraan maaliinsa osuva ensiluokkainen solvaus.

Taiteilijaa kiehtoo Bling Bling -nimen ja teosten välinen kontrasti. Näyttelyn ainoassa videoteoksessa Repeat hän valmistaa kaikki näyttelyn suurimmat teokset. Videoteos on todellista vastapainoa bling blingille: metallitöiden tekeminen viileässä, satavuotiaan talon karussa työtilassa pukeutuneena vuosia käytettyyn suojavarustukseen on kaukana luksuksesta.

27 vuotta taiteen alalla

Kartanoon sijoittuva 27 vuotta taiteen alalla -teos on materiaaleiltaan ja tekniikoiltaan tiivistelmä Kimmo Schroderuksen urasta. Kankaisen, nyt jo kauhtuneen luurangon Schroderus teki nuoruuden innolla 1989 ennen kuin hän oli saanut mitään taidealan koulutusta. Luurangon ympärillä oleva teräksinen ja lasinen vitriini puolestaan on syntynyt 20 vuoden kokemuksella metallin työstämisestä.

– Tämä veistos, kuten myös näyttelyyn liittyvä videoteos Repeat, liittyvät ammattimaisuuteen, ammatin harjoittamiseen ja erikoistumiseen. Ammattimaisuuteen liittyy käytännössä hillitön määrä toistoa, samojen perusasioiden toteuttamista vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Veistos kuvaa sitä, miltä tuntuu, kun on ollut mukana taiteen maailmassa 27 vuoden ajan, taiteilija sanoo.

Schroderuksen mukaan kyseessä on kokonaistaideteos, jossa luuranko ja vitriini ovat yhtä tärkeässä osassa. Vaikutelman viimeistelee yksinkertainen, mutta samalla dramaattinen valaistus.

Nelijalkaiset synnyttävät assosiaatioita

Taidemuseon puistoon sijoittuva Nelijalkaiset-sarja rinnastuu ajatuksellisesti ja visuaalisesti puistossa jo olevaan Jussi Mäntysen Hirvi-veistokseen. Perusidea on hieman kuin taivaan pilvien tulkitseminen: abstrakteista muodoista syntyy assosiaatioita, koska ihmisen aivot toimivat niin.

– Antamalla näille otuksille neljä  jalkaa, helpotan hieman pohtimisen vaivaa ja johdattelen tulkintoja juuri eläinten suuntaan.

Orgaaninen vellova muoto on aina kiehtonut Kimmo Schroderusta. Hän käsittelee taiteellisessa tuotannossaan aina aiheita, jotka joko kiehtovat, kiinnostavat tai häiritsevät häntä. – Nelijalkaiset ovat olleet ajatuksissani jo yli kymmenen vuoden ajan. Tämä näyttely tuntui sopivalta tilanteelta toteuttaa tuo idea.

– Työskentelen yksittäisenä kuvanveistäjänä pääosin ilman assistentteja. Resurssini ja käytettävissä olevat työtuntini ovatkin rajalliset. Useimmiten teosideani ovat sen kokoisia, että niiden toteuttaminen voi viedä kuukausia tai jopa vuosia. Se tarkoittaa sitä, että valitessani jonkin teosidean toteutettavaksi, en toteuta ehkä koskaan joitain muita kilpailevia ideoita.

Bling Bling on avoinna 10.6.–10.9.2017 Serlachius-museo Göstassa.

www.kimmoschroderus.com


Perjantai 9. Kesäkuuta 2017

Antti Oikarinen – Maalauksia

Kuvanveistäjä Antti Oikarinen (s. 1974) leikittelee näyttelyissään käsitteillä veistos, maalaus, pohja ja pinta. Hänelle maalauksen tekeminen on aina eräänlainen käsitteellinen julkilausuma. Hän toivookin, että väittäessään teostaan maalaukseksi, katsojalla tapahtuisi ajatuksen tasolla jotain mielenkiintoista.

Oikarisen mukaan hänen Maalauksia-näyttelynsä Serlachius-museo Göstassa sisältää tavallaan kaksi näyttelyä. Ensimmäiseksi katsoja näkee erilaisille levyille maalattuja yksinkertaisia maalauksia. Tarkkaan katsoen myös vanerit ja muut levyt osoittautuvat maalauksiksi.

– Jos sitä ei huomaa, tulee nähneeksi vain ensimmäisen näyttelyn. Silloin taidekokemuksen laatu riippuu siitä, pitääkö tällaisista minimalistisista maalauksista. Luultavasti tämä näyttely on useimmille aika tylsä. On ollut mielenkiintoista, antoisaa ja outoa miettiä, millaisia maalauksia teokseni esittävät. Olen yrittänyt saattaa teokseni kiinnostavuuden ja tylsyyden rajalle – saada aikaan jonkinlaisen merkityksellisyyden tunnun ilman oikeaa merkityksellisyyttä, hän kertoo.

Oikarinen itse määrittelee itsensä kuvanveistäjäksi, sillä hänen näkökulmansa tekemiseen on lähes aina kolmiulotteinen.

– Tämä pätee myös Maalauksia-näyttelyyn. Minulle sen teokset ovat hyvin esineellisiä, ja niillä on merkityksellinen kolmas ulottuvuus. Tällä tavalla ajateltua teokset ovat siis veistoksia, joiden materiaali on maalauspohja ja akryylimaali, ja ne esittävät erilaisille levyille tehtyjä maalauksia.

Käsitetaiteilija hyödyntää illuusioita

Oikarinen sanoo olevansa käsitetaiteilija siinä mielessä, että hänen tekemisensä pohjalla on aina taideteoksen olemukseen liittyvä kiinnostus. Hänen taiteensa on muuttunut vuosien varrella ja se muuttuu edelleen jatkuvasti. Hän suhtautuu taiteeseen tutkimusmatkailijan uteliaisuudella. Työn alla on aina jotain uutta ja tuntematonta.

– Materiaalisesti ja välineellisesti olen tehnyt monenlaista taidetta. Yhteistä tälle kaikelle on pohjalla piilevä kysymys siitä, mitä jokin on. Urani alussa taiteelliset tavoitteeni liittyivät uteliaisuudesta syntyvien fiilisten ilmaisuun. Sittemmin olen alkanut miettiä yhä enemmän sitä, millaisia asioita taideteokset ovat.

– Operoin ennen kaikkea ideoiden parissa. Viimeaikaiset ideat ovat vaatineet paljon käsityötä toteutuakseen haluamallani tavalla.

Antti Oikarinen ei ajattele kuvaavansa arkisia asioita, vaan erilaisia taiteellisia valintoja ja mahdollisuuksia. Vaikka hän onkin joskus tehnyt vaikkapa aidon näköiset tikapuut tai johdonpätkän, hän on ajatellut niiden tulevan ymmärretyiksi mahdollisina taideteoksina tai -tekoina, jotka viittaavat readymade-taiteeseen.

– Illuusio yksinään ei ole minulle kiinnostava tekijä, mutta ajatus teoksesta joka esittäisi toista teosta, on tuntunut avaavan mielenkiintoisia skenaarioita. Näiden ideoiden parissa työskennellessä illuusio on ollut hyvä apuväline.

Matemaatikosta kuvataiteilijaksi

Antti Oikarinen valmistui Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi 1998 pääaineenaan matematiikka. Hän opiskeli ensin teoreettista fysiikkaa, mutta päätyi graduvaiheessa matematiikan osastolle. Valmistumisen häämöttäessä häntä alkoi kuitenkin epäilyttää riittäisikö pitkäjänteisyys tutkijan työhön.

– Olen aina ollut kiinnostunut myös taiteesta ja väännettyäni gradun väkisin valmiiksi menin Limingan taidekouluun, jonka jälkeen pääsin Kuvataideakatemiaan. Taiteeseen ja tieteeseen liittyy samantapaista luovuutta. Taiteessa pidän siitä, että vastuu suhteessa todellisuuteen on huomattavasti tiedettä lievempää.

Oikarinen on halunnut pitää matematiikan ja taiteen erillään toisistaan, eikä hän ole koskaan tehnyt yhtään teosta matemaattisista lähtökohdista.

– Kuitenkin tietty matematiikan kanssa samansuuntainen ajattelutapa on varmasti aina läsnä myös taideprojekteissani. Olen kiinnostunut siitä mitä tai millaisia asiat ovat. Ajattelen hyvin paljon erilaisten mahdollisten määritelmien ja niistä johdettavien seuraamusten avulla, samaan tapaan kuin matematiikassa. Taiteessa tulee ajateltua kuitenkin aivan erilaisia asioita, kuin matematiikassa, hän toteaa.

Antti Oikarisen Maalauksia on avoinna 10.6.–17.9.2017 Serlachius-museo Göstassa.

www.anttioikarinen.com

 


Perjantai 19. Toukokuuta 2017

Pohjoinen kesä ja ikuinen kaipaus Serlachius-museoiden Kesäpäiviä, Summer Days -näyttelyssä

Serlachius-museoiden Kesäpäiviä, Summer Days -näyttely esittelee 20.5. alkaen kahdeksan eturivin pohjoismaista taiteilijaa, jotka edustavat eri sukupolvia ja erilaisia lähestymistapoja maalaustaiteeseen. Yhteistä heille on pohjoisen värin ja valon kyllästämä maisema joko suoraan tai viitteellisesti esitettynä.

Näyttelyn taiteilijat ovat Päivikki Alaräihä, Tor Arne, Einar Garibaldi Eiríksson, Andreas Eriksson, Peter Frie, Olav Christopher Jenssen, Anna Retulainen ja Troels Wörsel.

Pohjoismaista maalaustaidetta on viime vuosina nähty Suomessa vähän. Kuraattori Timo Valjakka valitsi näyttelyn aiheeksi maiseman, koska pohjoismainen taide on pohjimmiltaan luontoromanttista. – Urbanisaatio on täällä pohjolassa vielä nuorta, ja luontosuhde on taiteessa aina mukana, vaikka taiteilija ei sitä erityisesti korostaisikaan, hän sanoo.

Valjakka valitsi näyttelyyn vähintään yhden taiteilijan jokaisesta Pohjoismaasta. He ovat omien maidensa johtavia taiteilijoita, mutta Suomessa osa heistä on melko tuntemattomia. Yhteistä heille ovat viittaukset maisemaan tai luonnon havaintoon, mutta aina muistin suodattamina. Näyttelyn teosvalinnoissa korostuvat kesäiset kuva-aiheet.

– Kesällä on myyttinen merkitys meille pohjolan asukkaille. Haaveilemme siitä ja kaipaamme sitä, joskus jopa silloin kun on kesä. Minua kiehtoi tehdä näyttely aiheesta, joka on niin oleellinen osa meidän identiteettiämme, että emme yleensä edes huomaa sitä, Valjakka kertoo.

Kuraattorin mukaan valoisaa ja ilmavaa näyttelyä kannattaa katsoa kuin lukisi runoja. Hän toivoo, että siitä välittyy erilaisia kesäpäivän tunnelmia, jonka pohjolan ihmiset tunnistavat. Lähes kaikki näyttelyn teokset ovat taiteilijoiden uutta tuotantoa, monet esillä ensimmäistä kertaa.

Maisema rakennusaineena

– Maisema on teosten ravintoa, ei niiden aihe, suomalaistaiteilija Tor Arne (s. 1934) sanoo. Hän löytää lähtökohtansa luonnon havainnoista, mutta etenee niistä kokonaisvaltaiseen kokemukseen, jossa muisto maiseman valosta on vain yksi teoksissa läsnä oleva elementti.

Ruotsalainen Andreas Eriksson (s. 1975) saa innoituksensa ympäröivän maaseudun luonnosta. Jokapäiväisen elämän havainnot ovat pohjana hänen teoksilleen, jotka sijoittuvat abstraktin ja esittävän taiteen välimaastoon.

Tanskalaiselle, Italiassa asuvalle Troels Wörselille (s. 1950) maalaus on samanaikaisesti tarkastelun kohde ja väline. Hän siirtää kuva-aiheen kankaalle tavalla, jossa painopiste siirtyy maalaukseen itseensä.

Muistikuvia menneestä

Ruotsalainen Peter Frie (s. 1947) on koloristi, joka ajaa takaa puoliksi unohtuneita muistikuvia. Hänen teoksensa puhuttelevat kaikkia aisteja ja tavalla, jossa jokaisen on helppo tunnistaa omia muistojaan ja kokemuksiaan.

Berliinissä ja Ruotsissa asuva norjalainen Olav Christopher Jenssen (s. 1954) kertoo, että muistikuvat hänen lapsuutensa maisemista Norjasta ovat jatkuvasti läsnä hänen teoksissaan eräänlaisena mittatikkuna, vaikka hyvin epäsuorasti ja viitteellisesti.

Anna Retulaisen (s. 1969) uusien teosten aiheet ovat hänen omasta puutarhastaan. Hän ei silti maalaa mallista vaan motorisesta muistista, jolloin silmän havainnot ja fyysinen kokemus hänelle rakkaasta paikasta lomittuvat.

Ajatusleikkejä maisemasta

Päivikki Alaräihä (s. 1981) laajentaa maalauksen käsitettä arkkitehtuurin suuntaan. Yksinkertaiset muodot kuten suorakaiteet eivät sellaisenaan esitä mitään, mutta viittaavat arkkitehtuurin aukkoihin, oviin ja ikkunoihin ja edelleen vuorokaudenaikoja seuraavaan valoon.

Islantilaisen Einar Garibaldi Eiríkssonin (s. 1964) kahdeksanosainen teos kääntää ajatuksen maisemamaalauksesta päälaelleen ja kertoo konkreettisesti maiseman maalaamisesta. Teos koostuu taiteilijan eri puolilta Italiaa löytämistä liikennemerkeistä, jotka varoittavat tekeillä olevista tiemerkinnöistä.

Kesäpäiviä, Summer Days on avoinna Serlachius-museo Göstassa 20.5.–1.10.2017.

Serlachius-museot ovat avoinna:
kesäaikaan 1.6.–31.8. joka päivä klo 10–18 (myös juhannuksena)
talviaikaan 1.9.–31.5. tiistaista sunnuntaihin klo 11–18

Lue lisää taiteilijoista: http://www.serlachius.fi/fi/medialle/tiedotteet/319-kesapaivia-summer-days-taiteilijat/

Lisätiedot: Kuraattori Timo Valjakka, p. 040 548 4450, timo.valjakka@gmail.com.


Tiistai 9. Toukokuuta 2017

Kesäpäiviä, Summer Days taiteilijat

Päivikki Alaräihä

1981 syntyi Yli-Iissä. Asuu Helsingissä.
2015 valmistui taiteen maisteriksi Taideyliopistosta Helsingistä.
Pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja ollut mukana monissa yhteisnäyttelyissä Suomessa.
Teoksia mm. Helsingin Taidemuseon HAMin, Suomen valtion ja Suomen Taideyhdistyksen kokoelmissa.
2016 Suomen Kulttuurirahaston apuraha, 2015 Suomen Taideyhdistyksen Nuoren taiteilijan apuraha ja Suomen Taideyhdistyksen Toini Mäkelän apuraha.

Päivikki Alaräihä tekee sekä itsenäisiä kangaspohjaisia maalauksia että maalauksista koostuvia paikkasidonnaisia installaatioita. Hän suosii yksinkertaisia abstrakteja muotoja kuten suorakaiteita, jotka eivät sellaisinaan esitä mitään mutta joihin sisältyy viittauksia niitä ympäröivään arkkitehtuuriin, esimerkiksi oviin ja ikkunoihin. Hänen teoksensa ovat äärimmäisen pelkistettyjä ja näyttävät toisinaan jopa tyhjiltä pinnoilta. Yksityiskohtien puute on kuitenkin paradoksaalista: se houkuttelee sekä pitkään ja meditatiiviseen katsomiskokemukseen että moniin käsitteellisiin tulkintoihin.

Tor Arne

1934 syntyi Turussa. Asuu Helsingissä.
1956–1959 opiskeli Vapaassa taidekoulussa.
1966–1988 toimi Vapaan taidekoulun rehtorina.
Useita yksityisnäyttelyitä ja ollut mukana yhteisnäyttelyissä.
1975 Uudenmaan Taidetoimikunnan kuvataidepalkinto.
2011 Retrospektiivinen näyttely Emmassa Espoossa.

Tor Arne viihtyy abstraktin ja esittävän kuvan rajamailla ja murrettujen värien seurassa, alueilla joilla käsitteet ovat väljiä ja asiat vailla täsmällisiä nimiä. Sitä paitsi hän suhtautuu kieleen muutenkin epäluuloisesti. ”Sanat ovat esteitä, ainakin siinä maailmassa, jossa minä viivyn.” Yksi keskeisiä asioita Tor Arnen maalauksissa on maalausprosessi, jonka jäljet näkyvät kankaan pinnassa. Hän ei suunnittele maalauksiaan tarkasti etukäteen, vaan kerää erilaisia asioita kankaalle ja etsii alkupisteen niiden kohtaamisesta.

Einar Garibaldi Eiríksson

1964 syntyi Islannissa. Asuu Reykjavikissa.
1986–1991 opiskeli Accademia di Belle Arti di Brerassa Milanossa
1980–1985 opiskeli Islannin taideteollisuuskorkeakoulussa.
1984 lähtien pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin Islannissa, Norjassa, Italiassa, Ranskassa, Ruotsissa.
2015 vuodesta Reykjavikin taidekoulun visuaalisen taiteen osaston johtaja ja vuodesta 2012 alkaen Islannin taideakatemian vieraileva professori.

Einar Garibaldi Eiríkssonin Grand Tour on jatkuvasti kehittyvä ja kasvava teos, jonka tekemisen hän aloitti Italiassa 1990-luvun lopussa. Teos koostuu taiteilijan eri puolilta Italiaa löytämistä liikennemerkeistä, jotka varoittavat tekeillä olevista tiemerkinnöistä. Vaikka kuva-aihe on sama, jokainen kilpi on ainutkertainen maalaus, tuntemattoman tekijän käsialaa. Kilpien mustavalkoinen ja pelkistetty kuvakieli on lähellä pop-taiteen iskevyyttä.

Andreas Eriksson

1975 syntyi Ruotsissa. Asuu Medelplanassa Ruotsissa.
1993–1998 opiskeli Ruotsin kuninkaallisessa taideakatemiassa.
2011 yksityisnäyttely Pohjoismaisessa paviljongissa Venetsian biennaalissa.
2012 osallistui Sao Paulon biennaaliin Brasiliassa.Pitänyt vuodesta 2001 lähtien lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin mm. Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Saksassa, Italiassa ja Englannissa, Puolassa, Itävallassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa.
2007 Baloise Art Prize, Baselissa Sveitsissä.
Teoksia julkisissa kokoelmissa useissa eri maissa.

Andreas Eriksson on monipuolinen taiteilija, jonka tuotantoon kuuluu maalausten ja valokuvien ohella veistoksia, kuvakudoksia ja installaatioita. Eriksson asuu Ruotsin maaseudulla, talossa jonka ympärillä avautuu peltoja ja metsiä. Jokapäiväisen elämän pienet ja isommat tapahtumat ja havainnot toimivat lähtökohtina hänen teoksilleen ja antavat vahvan pohjan niiden muodolliselle, käsitteelliselle ja vertauskuvalliselle rakenteelle. Hänen teoksensa ikään kuin leijuvat abstraktin ja esittävän kuvan välimaastossa ja ovat tästä syystä samanaikaisesti sekä tuttuja että arvoituksellisia.

Peter Frie

1947 syntyi Ruotsissa. Asuu Båstadissa Ruotsissa ja Phuketissa Thaimaassa.
1998 Ars Fennica -palkinto ja laaja kiertonäyttely Suomessa.
Pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut kymmeniin yhteisnäyttelyihin ympäri Eurooppaa.
Teoksia useissa julkisissa kokoelmissa: mm. Tukholman Moderna Museet, nykytaiteen museo Kiasma sekä Fries Museum Leeuwarden.

Peter Frie on valon runoilija, joka tavoittaa maalauksiinsa helteisten kesäpäivien uneliaan paahteen ja illan poltetun oranssin auringon painuessa horisontin taakse. Hän on koloristi, jonka teokset puhuttelevat kaikkia aisteja. Niissä jokaisen on helppo tunnistaa omia muistojaan ja kokemuksiaan. Frie ei maalaa ulkona aiheen edessä, vaan muistista. Maalauksen maisema merkitsee hänelle onnen ja mielihyvän tilaa, jossa hänen aikuisena kokemiinsa elämyksiin ja näkemiinsä maalauksiin sekoittuu muistoja hänen lapsuutensa kesistä ja onnellisista hetkistä.

Olav Christopher Jenssen

1954 syntyi Norjassa. Asuu ja työskentelee Berliinissä ja Lyassa, Ruotsissa.
1976–1979 opiskeli Norjan kansallisessa taidekoulussa.
1980–1981 opiskeli Norjan kansallisessa taideakatemiassa.
Pitänyt lukemattomia yksityisnäyttelyitä ja ollut mukana yhteisnäyttelyissä mm. Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Saksassa, Sveitsissä, Portugalissa, Espanjassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa.
1992 osallistui Kasselin Documenta-näyttelyyn. Yksityisnäyttelyt Ateneumissa 1993 ja Kiasmassa 2011.
Teoksia muun muassa MoMA:ssa New Yorkissa, British Museumissa ja Pompidou-keskuksessa Pariisissa sekä monissa suomalaisissa museokokoelmissa.

Olav Christopher Jenssenin tuotanto sisältää häkellyttävän määrän tapoja, joilla maalari voi levittää maalia kankaalle ja piirtää sen pintaan muotoja ja kuvioita. Jokainen laajempi katsaus hänen taiteeseensa muistuttaa abstraktin maalaustaiteen sanakirjaa tai hakuteosta. Uusien maalauksen maailmojen valloittaminen merkitsee hänelle iloa ja nautintoa, jotka vievät hänen taidettaan eteenpäin ja tarttuvat myös katsojaan. Pohjoinen luonto ja etenkin muistikuvat lapsuuden maisemista ovat aina olleet Pohjois-Norjassa syntyneelle Jenssenille tärkeitä.

Anna Retulainen

1969 syntyi Orimattilassa. Asuu Helsingissä.
Opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa ja Konstfackissa Tukholmassa.
Pitänyt yksityisnäyttelyitä ja ollut mukana yhteisnäyttelyissä mm. Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Englannissa, Ranskassa.
1999 ja 2014 ehdolla Carnegie Art -palkinnon saajaksi sekä 2004 Ars Fennican saajaksi.
2006 William Thuring -palkinto.
Teoksia julkisissa kokoelmissa: mm. Nykytaidemuseo Kiasma, Helsingin taidemuseo HAM, Amos Andersonin taidemuseo, Sara Hildénin taidemuseo.

Anna Retulainen maalaa ”kuvitellen”, seuraamalla muistiinsa piirtyneitä kokemuksia ja aistimuksia. Maalaukset saattavat ensi silmäyksellä näyttää paitsi abstrakteilta, myös nopeilta ja spontaaneilta. Tarkempi katse paljastaa tilan, valon ja näkyvän maailman fragmentit sekä sen, miten jokainen teos on pitkän työprosessin tulos. Retulaisen maalaukset ovat eräänlaisia kokemusten raunioita, värien ja muotojen hauraita kudoksia. Ne voivat olla epätarkkoja kuvia maailmasta, mutta ne ovat täsmällisiä esityksiä siitä, miten ihmisen havaintokyky ja muisti toimivat.

Troels Wörsel

1950 syntyi Tanskassa. Asuu Kölnissä Saksassa ja Pietrasantassa Italiassa.
Itseoppinut taiteilija.
2002 voitti Carnegie Art Awardsin ensimmäisen palkinnon.
2007 yksityisnäyttely Tanskan paviljongissa Venetsian Biennaalissa.
Pitänyt yksityisnäyttelyitä mm. Tanskassa, Norjassa, Saksassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa.
Teoksia julkisissa kokoelmissa mm. MoMa:ssa New Yorkissa, Kiasmassa Helsingissä, Pompidou-keskuksessa Pariisissa, Tanskan kansallismuseossa ja Louisianan taidemuseossa Tanskassa.

Troels Wörselin teosten lähtökohdat ovat hänen syvällisessä kiinnostuksessaan maalaustaiteen historiaan ja olemukseen sekä toisaalta maalauksen formaalisiin ominaisuuksiin ja sen tekemisessä tarvittaviin välineisiin. Maalaus on näin ollen samanaikaisesti Wörselin tarkastelun kohde ja tarkastelun väline, jonka avulla hän luotaa maalaustaiteen mahdollisuuksia. Häntä kiinnostaa muun muassa se, miten maalauksen merkitys rakentuu muodon, tekniikan, käsitteen ja symbolin tasolla.