Serlachius museot

Käykää rohkeasti
pidemmälle

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Serlachius-museot ovat avoinna talviaikaan 1.9.–31.5. ti–su klo 11–18.

Sulje

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Serlachius-museot avoinna:
talviaikaan 1.9.–31.5. ti–su klo 11–18
kesäaikaan 1.6.–31.8. joka päivä klo 10–18

Käykää rohkeasti
pidemmälle

Maaliskuu 2017

Venematkalle tuonenvirran yli

Ihmisen yhteys luontoon oli yksi Ellen Thesleffin taiteen kulmakiviä. Se tulee parhaiten esille hänen Ruoveden kesäasunnollaan tekemissä maalauksissa. Vesielementti ja venematka symbolisine merkityksineen kiteytyy vaikuttavimmin isokokoisessa maalauksessa Elonkorjaajia veneessä II vuodelta 1924. Teos ostettiin Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmaan vuonna 2016.

Taidemaalari ja -graafikko Ellen Thesleffin (1869–1954) taiteen lähtökohtia olivat maa, vesi, tuli ja ilma. Mitä pidemmälle hänen taiteilijantiensä kulki, sitä aineettomammaksi muuttuivat hänen näkynsä ja sitä korkeammalle ideamaailmaan hän kurkotti. Nuoruuden tuotannon realismia on luonnehdittu maanläheiseksi tunnelmalyriikaksi, mutta 1900-luvun alussa maalausten väritys uudistui ja teki Thesleffistä erään Suomen taiteen kiinnostavimmista modernismin edelläkävijöistä.

Ellen Thesleffiä on kutsuttu eri yhteyksissä symbolistiksi, ekspressionistiksi, jopa impressionistiksi. Tosiasiassa hänen taiteensa pakenee tyylimääritelmiä. Koko pitkän uransa ajan hän jopa tietoisesti karttoi teorioita ja ohjelmajulistuksia. Hänestä tuli varhainen, kansainvälinen modernisti liikkuessaan Euroopan suurissa taidekeskuksissa. Erityisesti Italiasta muodostui Thesleffille henkinen kotimaa.

Kesät taiteilija vietti kuitenkin mieluiten kotimaassa Ruoveden Muroleen järvimaisemissa, missä syntyi myös Elonkorjaajia veneessä II -maalaus. Maalaus huokuu kesäillan autereista tunnelmaa, mutta Thesleffin teokset ovat harvoin yksiselitteisiä. Elonkorjuuväki on siirtymässä vaitonaisina, pitkän työpäivän uuvuttamina rantamatalikossa odottavaan veneeseen. Henkilöiden yksilölliset piirteet on häivytetty, samoin järvenrantamaisema, joka tuntuu vilisevän piilokuvia kansantarujen henkiolennoista ja villieläimistä.

Kuvan etualalla venettä työntää vesille niittomies, jonka olkapäällä lepää viikate tuskin havaittavana yksityiskohtana. Hän kuuluu sadonkorjuusta palaavaan työväkeen, mutta illan hämäryys ja ääriviivojen epäselvyys harhauttaa katsojaa; ehkäpä näemmekin viikatemiehen, manalan lautturin, jonka tehtävänä on ohjata hiljaiset hahmot kuoleman virran toiselle puolen. Maalauksen kuolemasymboliikka käy selvemmäksi, kun sitä vertaa Venematka- ja Niittomies-puupiirroksiin samalta kaudelta. Kuoleman läheisyys ei maalauksessa – toisin kuin graafisissa teoksissa – ole pelottava, vaan arvoituksellinen.

Elonkorjuu, satokauden päätös, valmistaa luontoa talven tuloon ja kuolemaan, jotta taas kevään koittaessa kasvullisuus virkoaa ja uudistuu, ja näin elämän kiertokulku jatkuu vuodesta toiseen. Maalauksen voi nähdä Ellen Thesleffin panteistisena kannanottona ihmisen kuolemattomuuteen, ikuiseen olemassaoloon osana luontoa. Ystävälleen Gordon Craigille hän kirjoitti vuonna 1920: ”Minulle koko elämä on draamaa ilman alkua ja loppua. Miten voisi olla olemassa loppua?” Taiteilijan tehtävänä on tavoitella luonnon kauneutta, sulautua osaksi luonnon loputonta kiertokulkua.

”Painaudun sydämeni syvyyttä myöten hiekkaan kuullakseni maapallon sydämen lyönnit, ja niiden lyöntien rytmin mukaan tartun väreihin varmana ja vapaana”, kirjoitti Ellen Thesleff havahduttuaan värien ihmeeseen 1900-luvun alussa. Vuosien saatossa maalaukset kävivät yhä ilmavammiksi, kiinteä muoto hajosi. Lopulta 80-vuotiaan taiteilijan viimeisissä maalauksissa aistimme enää värien ilotulituksen. Tuolloin hän kiteytti sanomansa: ”Totuus on yhtä kuin kauneus. Absoluuttinen kauneus on olemassa: se on niin korkealla, ettei totuus siihen koskaan yllä.”

Tarja Talvitie
Kokoelmapäällikkö