Serlachius museot

Käykää rohkeasti
pidemmälle

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Serlachius-museot ovat avoinna kesällä 1.6.–31.8. joka päivä 10–18, talviaikaan 1.9.–31.5. ti–su 11–18.

Sulje

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Avoinna:
talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18
kesäaikaan 1.6.–31.8. joka päivä klo 10–18


Käykää rohkeasti
pidemmälle

Tammikuu 2019

Minä olen Olli, taiteilijatar

Vuonna 1900 taiteilija Olga Gummerus (1876–1938) matkusti maailmannäyttelyn kuohuissa sykkivään Pariisiin. Suuren huomion saaneen näyttelyn ja erityisesti sen ylistetyn Suomen paviljongin johdosta kaupungissa vilisi suomalaisia. Suomalaisten taideyhteisö toivotti uuden tulokkaan tervetulleeksi, tosin aikalaisdokumenteista ei löydy sanaakaan Olga-neidistä, koska hänen kutsumanimensä oli yksinkertaisesti Olli.

Olli ei ollut aivan untuvikko saapuessaan Pariisiin: hän oli valmistunut usean stipendin siivittämänä Ateneumista ja Pariisissa hän oli ehtinyt käydä jo kerran ennenkin. Ensimmäiset viikot vierähtivät maailmannäyttelyssä, mutta vähitellen arki vakiintui taideopiskelujen äärelle. Olli kirjoittautui symbolistien palvoman Eugène Carrièren ateljeehen ja kävi iltaisin piirtämässä Académie Colarossissa. Olli oli avoin ja utelias oppimaan uutta.

”En voi kuvitella parempaa opettajaa”, Olli kirjoitti äidilleen. Eugène Carrière oli hyväntuulinen ja rakentava kritiikissään, eikä hänen ateljeessaan ollut samankaltaista tungosta kuin muissa vapaissa akatemioissa. Carrièren ohjauksessa Ollin maalausten piirteet pehmenivät ja värit tummenivat lähestyen opettajan usvaista ja lähes monokromaattista maalaustyyliä.

Ateljeessa oli kansainvälinen tunnelma, 15 opiskelijan joukossa oli kahden suomalaisen lisäksi amerikkalaisia, armenialaisia, italialaisia, ranskalaisia ja marokkolaisia opiskelijoita. Carrière painotti luonnon tarkkailun tärkeyttä, vei opiskelijat luonnonhistorialliseen museoon katselemaan eläinten luurankoja ja korosti, että maalaukselle täytyy aina löytyä jokin syvempi merkitys – pelkkä luonnon jäljentäminen ei riitä.

Parin kuukauden Pariisissa opiskelun jälkeen Olli istahti peilin ääreen ja tarkasteli kasvojaan. Olli oli kaunis nainen, hänellä oli lukuisia ihailijoita ja opiskelutoverit maalasivat hänestä kilvan muotokuvia. Mustat hiukset kehystivät kasvoja ja tummissa silmissä uinui arvoituksellisuus.

Olli ei kuitenkaan ollut kiinnostunut omasta kauneudestaan. Hän katsoi syvemmälle ja näki itsessään itsetietoisen, varman, lähes miehisen naisen. Paperille alkoi piirtyä omakuva, joka ei pyytele anteeksi eikä väistä katsojaa.

Olgan omakuva Pariisissa vuodelta 1901 on hämmästyttävä. Pyörteisten kynänjälkien keskeltä meitä tuijottaa intensiivisesti nainen, jonka silmien väliin muodostuu tuima ryppy. ”Tässä olen minä”, tuntuu maalaus sanovan, ”Olen Olli, taiteilijatar”. Naisille taidehistorian lehdillä varattu mallin rooli ei sovi tähän maalaukseen, Olga ei ole viettelevä eikä nöyrä, hän ei häpeä olemassaoloaan eikä suostu pelkäksi katseen kohteeksi. Olga vastaa jokaisen katsojan tuijotukseen suoralla katseellaan.

Näyttikö Olga maalausta koskaan opettajalleen Eugène Carrièrelle? Niissä harvoissa näyttelyissä, joihin Olga osallistui, ei tämä teos ollut esillä. Tuliko omakuvasta niin rehellinen, että Olga päätti pitää sen omana tietonaan?

Olga Gummerus ei ole jäänyt taidehistorian lehdille, koska hänen tuotantoaan ei ole ollut juurikaan esillä: ei hänen elinaikanaan eikä sen jälkeen. Pariisin omakuvaa katsellessa tulee mieleen, että näyttelyihin osallistumattomuudessa ei ole ollut kyse epävarmuudesta taiteilijana. Enemmänkin hänen elämäänsä tarkastellessa tulee mieleen, että Olgalla ei ollut mitään tarvetta korostaa itseään tai osaamistaan. Olga jatkoi taiteilijanuraansa työparina yhdessä miehensä Eric O. W. Ehrströmin kanssa, ja yhdessä he loivat monitahoisen taideteollisen uran.

Pälvi Myllylä
Visavuoren museon johtaja
Olli ja Bucklan – Ehrströmien elämä ja taide -näyttelyn kuraattori
 

Olga Gummerus-Ehrström, Omakuva, 1901, pastelli paperille, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö. Kuva: Teemu Källi.