Serlachius museot

Käykää rohkeasti
pidemmälle

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Serlachius-museot ovat avoinna talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18.

Sulje

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Avoinna:
talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18
kesäaikaan 1.6.–31.8. joka päivä klo 10–18

Käykää rohkeasti
pidemmälle

Huhtikuu 2017

Liikemiehet konserttijärjestäjinä

Sopraano Hanna Granfeltin konserttijärjestelyjä koskeva kirjeenvaihto 1920-luvulta on mielenkiintoinen löytö vuorineuvos Gösta Serlachiuksen kirjeistöstä.

Gösta Serlachius tunnetaan monilla aloilla toimeliaana miehenä. Kulttuurimaailmassa hänen nimensä yhdistetään ensisijaisesti kuvataiteisiin, mutta toisinaan kuvassa oli mukana myös musiikki. Hänen henkilökohtaisesti tuntemansa Hanna Granfeltin laulu-uran tukeminen oli avuliaisuuden ohella myös liiketoimintaa, jonka tavoitteena oli luoda Suomi-kuvaa korkeatasoisen kulttuurin maana viennin kannalta tärkeässä Englannissa. Serlachius-museoiden arkistokokoelmassa Gösta Serlachiuksen arkistossa on Granfeltin Lontoon konsertteihin liittyvää kirjeenvaihtoa eri henkilöiden kanssa lähes 80 sivua.

Pariisissa laulua opiskellut suomalainen sopraano Hanna Granfelt (1884–1952) oli 1920-luvulla uransa huipulla. Säveltäjä Richard Straussinkin ihailema laulaja esiintyi paljon ulkomailla ja oli kiinnitetty Berliinin valtionoopperaan vuosina 1915–1923. Kesällä 1923 Granfelt oli tavannut Ruth ja Gösta Serlachiuksen kotona Serlachiuksen englantilaisen paperinmyyntiagentin William C. Corken, joka taiteiden ystävänä oli ehdottanut tälle konsertoimista Lontoossa.

Seuraavan talven aikana Corke ja Serlachiukset ryhtyivät tarmokkaasti hoitamaan järjestelyjä, jotka tähtäsivät kahden konsertin järjestämiseen Wigmore Hallissa huhtikuussa 1924. Teollisuusmiesten kontaktit olivat avainasemassa konserttien markkinoinnissa. Corke ja Gösta Serlachius värväsivät tuttaviaan osallistumaan konsertteihin ja kauppamaan pääsylippuja, mikä paikallisten mielestä oli ainoa keino saada yleisöä paikalle. Käytännön järjestelyjä Lontoossa hoiti ohjelmatoimisto Ibbs & Tillett.

Jos yleisön houkuttelu konsertteihin oli työlästä, sitä oli myös yhteydenpito laulajattaren kanssa. Keväällä 1924 Hanna Granfelt työskenteli Saksassa ja Hollannissa. Monista kirjeistä ja sähkeistä huolimatta lopullista hyväksyntää konserttiohjelmalle ei kuulunut. Muutoksia oli tehty mm. siksi, että saksankielisiä lauluja oli liian paljon. Myös ohjelmalehtiseen painettavia laulunsanoja käännöksineen odotettiin kuumeisesti. Jonkin edellisen kesän sattumuksen vuoksi myös laulajattaren ailahteleva käytös aiheutti Gösta Serlachiuksessa ja William C. Corkessa huolta.

Hanna Granfelt saapui Lontooseen 25. maaliskuuta. Corke vaimoineen huolehti taiteilijan majoitusjärjestelyistä ja seuranpidosta ja tarjosi harjoitusmahdollisuuden omassa kodissaan. Corke oli myös luvannut auttaa selvittämään sopraanon esiintymismahdollisuutta Intiassa, jossa laulajattaren käsityksen mukaan voisi tienata hyvin.

Granfelt esiintyi anonyymiksi jääneen paikallisen säestäjän kanssa Wigmore Hallissa huhtikuun 1. ja 16. päivä vuonna 1924. Valmista ohjelmaa tai edes sen luonnosta kirjeenvaihdon joukossa ei ole säilynyt. Englantilaisessa lehtikirjoituksessa mainitaan hänen laulaneen Bellinin aarian, jonka hän sai kritiikin mukaan kuulostamaan ”liian pitkältä ja vaikealta harjoitukselta”. Sama kriitikko – joka katsauksessaan löysi paljon moitittavaa monen muunkin laulajattaren esityksestä – moitti myös Granfeltin tekniikkaa ja ylitunteellista ilmaisua, mutta totesi tämän olleen parhaimmillaan suomalaisen ohjelmiston parissa.

Kirjeenvaihto paljastaa sopraanon olleen ensimmäisen konsertin aikaan vilustunut. Toinen konsertti oli Corken mukaan menestys. Taloudellisesti konsertit kuitenkin tuottivat tappiota 35 puntaa (nykyrahassa vajaa 2000 euroa), jotka Hanna Granfeltin itsensä olisi pitänyt maksaa. Rahoja tai yhteydenottoa ei häneltä tullut. Gösta Serlachius oli oitis valmis haastamaan laulajattaren oikeuteen. William C. Corke oli ymmärtäväisempi todeten, ettei neiti Granfelt ollut liikemies, vaan pelkkä naisartisti, jonka olisi pitänyt saada apua ja hyviä neuvoja jo 15 vuotta aiemmin. Hänen arvionsa mukaan sopraano ei ikänsä (40 vuotta) ja riittävän itsekurin puutteen vuoksi enää yltäisi suuriin saavutuksiin. Granfelt konsertoi 1930-luvun alkuun asti, minkä jälkeen hän toimi laulunopettajana.

Milla Sinivuori-Hakanen
Tutkija