Serlachius museot

Käykää rohkeasti
pidemmälle

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Serlachius-museot ovat avoinna talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18.

Sulje

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Avoinna:
talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18
kesäaikaan 1.6.–31.8. joka päivä klo 10–18

Käykää rohkeasti
pidemmälle

Syyskuu 2016

Tehtaantyttöjä sata vuotta sitten

Taidemaalari Marcus Collin (1882-1966) vetäisi viimeiset siveltimenvetonsa maalaukseen Tehtaantyttöjä vuonna 1916, sata vuotta sitten. Ajan kuvaan kuului, että Suomi oli edelleen osa valtavaa Venäjän keisarikuntaa, sen läntinen maakunta, jonka autonomisuutta uhkasivat venäläistämispyrkimykset ja voimistuneet sortotoimet.

Euroopassa riehui maailmansota, mutta Suomen osalta suurimmat mullistukset olivat vasta alkamassa. Maamme julistautui itsenäiseksi joulukuussa 1917, ja kohta sen jälkeen käytiin julma sisällissota, joka jakoi kansakuntaa kahtia. Tehtaan patruunat ja työväki joutuivat vastakkaisiin leireihin pitkäksi aikaa eteenpäin.

Vuonna 1916 elettiin nousukautta. Kaupunkien väkimäärä oli kasvussa, kun taas maaseudulla työpaikat vähenivät. Tehtaisiin haluttiin lisää työväkeä. Nuoret naiset olivat kysyttyä työvoimaa etenkin tekstiiliteollisuudessa, kirjapainoalalla ja tulitikkutehtaissa. Naisille ei tarvinnut maksaa yhtä hyvää palkkaa kuin miehille. Karkeasti ottaen miesten palkat alkoivat siitä, minne naisten palkat päättyivät. Myös lapsityövoimaa käytettiin edelleen, vaikka ilmiötä hienokseltaan paheksuttiinkin. Vielä 1800-luvulla lapsityö oli tavallista Suomessa.

Naisille pääsy tehtaan töihin merkitsi kuitenkin parempaa tuloa kuin palveluammatissa toimiminen tai maaseudulla piikominen. Se toi myös uudenlaisia vapauksia. Naiset saattoivat jopa valita elämän ilman aviopuolisoa, mikä ei vielä tuolloin ollut naisten itsensä päätettävissä maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa. Isännillä oli holhousvalta tyttäristään, kunnes he menivät naimisiin, jolloin holhoussuhde siirtyi aviomiehelle. Naimisissa olevista naisista tuli täysivaltaisia kansalaisia vasta vuonna 1930.

Tehtaalla työtahti lisääntyi 1900-luvun alussa. Kontrolli tiukkeni ja vaatimukset kasvoivat. Toisaalta työaika ja siihen liittyvät tauot tulivat säännellyiksi. Kun vielä parikymmentä vuotta aiemmin oli tehty jopa 12-tuntisia päiviä, lisääntyivät nyt vaatimukset siirtymisestä 8 tunnin työaikaan. Se toteutui lopulta eduskunnan säätämällä lailla 14.7.1917.

Nuori kansakunta pyrki muutoinkin huolehtimaan tehdastyöläisistään entistä paremmin. Lailla säädettiin muun muassa, että ”lasta tai nuorta naista ei saa käyttää raskaisiin kantamis-, lastaamis- tai purkutöihin rakennuksilla eikä käynnissä olevan voima- tai voimansiirtokoneen puhdistamiseen tai rasvaamiseen”.

Toisin kuin muut Marraskuun ryhmän taiteilijat, näihin aikoihin toimintaansa tiivistäneet suomalaiset ekspressionistit ja kubistit, Marcus Collin kuvasi maalauksissaan rehevällä otteella ihmisiä elämän virrassa, kadun kulkijoita, satamissa tai metsätöissä ahertavaa väkeä, kapakassa istujia, tehtaaseen kiirehtiviä työläisiä. Tämän kaltaiset aiheet olivat harvinaisia Suomen taiteessa vielä 1910-luvulla.

Collinin arjen kuvauksissa myötätunto on tavallisen ihmisen puolella, mutta hänellä oli hyvät suhteet myös tehtaiden johtoon. Vuorineuvos Gösta Serlachius ystävystyi taiteilijan kanssa hankkiessaan häneltä Tehtaantyttöjä-maalauksen taidekokoelmaansa vuonna 1929. Serlachius keräsi Collinin maalauksia erityisesti 1930- ja 1940-luvuilla, ja taiteilijalta tilattiin metsätöitä kuvaavat maalaukset tehtaan tiloihin sijoitettavaksi. Marcus Collin kutsuttiin myös Gösta Serlachiuksen taidesäätiön hallitukseen, jossa hän oli taidevaikuttajana lopun ikäänsä.

Tarja Talvitie
Kokoelmapäällikkö