Serlachius museot

Käykää rohkeasti
pidemmälle

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Serlachius-museot ovat avoinna kesällä 1.6.–31.8. joka päivä 10–18, talviaikaan 1.9.–31.5. ti–su 11–18.

Sulje

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Avoinna:
talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18
kesäaikaan 1.6.–31.8. joka päivä klo 10–18


Käykää rohkeasti
pidemmälle

Tiistai 31. Toukokuuta 2016

Pysähdy, katso, kuvaile

Assistentti ja opas Anni Niekka tutustui Serlachius-museoiden kokoelmateoksiin uudella tavalla tehdessään niistä kuvailutulkkauksia.

Toimin Serlachius-museoissa museopedagogiikan assistenttina, asiakaspalvelijana ja oppaana. Työnkuvani on siis vahvasti asiakaslähtöistä. Vaikka voi kuulostaa kuluneelta, että asiakastyössä parasta on erilaisten ihmisten aito ja välitön kohtaaminen, se on kuitenkin totisinta totta.

Minulle antoisinta on juuri se, kun saan kohdata taiteen pariin eri lähtökohdista tulevia ihmisiä päivittäisessä arjessa, jakaa heille tietoa museoistamme ja taiteesta, käydä keskusteluja heidän kanssaan sekä ennen kaikkea huomata ilon ja oivalluksen merkit ihmisissä. Yleisöpalvelutilanteissa on oltava aistit herkkinä, sillä on erittäin tärkeää havaita heti alkuun se, kenelle puhuu. Samalla tavalla ei voi puhua esikouluryhmälle, taiteen harrastajalle, turistimatkailijalle tai erityisryhmälle.    

Pääsin talvella kiinnostavan haasteen ääreen, kun sain toteuttaa neljästä taidesäätiön kokoelmaan kuuluvasta maalauksesta kuvailutulkkaukset. Tehtävä vaikutti aluksi melko yksinkertaiselta, olivathan nämä neljä kokoelmamme helmeä: Edelfeltin Porilaisten marssi, Monet´n Heinäsuova ilta-auringossa, Gallen-Kallelan Talonpoikaiselämää ja Berndtsonin Taiteentuntijoita Louvressa tulleet vuosien varrella itselleni kovin tutuiksi. Eihän siinä muuta kuin kuvailemaan teoksia jättäen turhat tulkinnat pois. Tulin myöhemmin huomaamaan, ettei kuvailutulkkausten laatiminen olekaan ihan niin yksinkertaista – varsinkaan minulle, kun en aiemmin ole niitä tehnyt.

Näkövammaisille tarkoitettu kuvailutulkkaus on visuaalisen asian tai tapahtuman tekemistä näkeväksi sanojen avulla mahdollisimman neutraalisti ja tiivistetysti. Kuvailutulkkauksen avulla näkövammainen voi mielessään kuvitella visuaalisen asian, ja näin se toimii elämyksen mahdollistajana. Kuvailutulkkaukset lisäävätkin taiteen saavutettavuutta näkövammaisten parissa. Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry on Suomen ainoa kuvailutulkkauksen asiantuntijataho.  Sain sieltä itsekin tärkeää konsultaatioapua työstäessäni kuvailuja.

Kuinka taidetta sitten kuvailutulkataan? Meille näkeville taiteen katsominen on itsestään selvää. Me näemme teoksen koon ja kehykset. Näemme värit, muodot, siveltimenvedot ja tyylisuunnan. Näemme sen, onko kuvassa ihmisiä, eläimiä vai maisema. Erotamme maalauksesta esineet ja voimme aistia näkemisen perusteella teoksen luoman tunnelman.

Kuvailutulkkauksessa tämä kaikki on kerrottava selkeästi siten, että sokea tai heikkonäköinen voi päästä osalliseksi kokemuksesta. Näkövammaisilla on erilaisia toiveita kuvailuille: toinen pitää siitä, että kuvailutulkki laittaa persoonansa peliin, toinen taas toivoo mahdollisimman neutraalia kuvailua. Myös lähtökohta kuvailun kuulemiseen on aivan erilainen syntymäsokealla kuin aikuisena näkönsä menettäneellä.

Taideteosten kuvailussa lähdetään liikkeelle yleisestä kuvailusta ja edetään yksityiskohtaiseen. Koot ja etäisyydet on hyvä kuvailla mahdollisimman käytännönläheisesti. Etäisyyksiä ilmaistaessa voidaan esimerkiksi sanoa ”askeleen päässä” tai ”kello viidessä” ja muotoa kuvaillessa voidaan sanoa vaikkapa ”kananmunan muotoinen”.

Aloittaessani kuvailutulkata tuttuja maalauksia pysähdyin ensimmäisenä katsomaan niitä ja yritin nähdä teokset ikään kuin uusin silmin. Talonpoikaiselämää-maalauksessa on paljon yksityiskohtia, henkilöitä ja talonpoikaisesineitä, joiden oikeat nimet täytyi tietää. Maalauksessa oleva mestarillinen valon kuvaus piti osata kertoa sanoin. Taiteentuntijoita Louvressa -teos on valokuvamaisen pikkutarkasti toteutettu; kuvailussa oli tärkeää saada sanallistettua salonkimaalauksen ainutkertaiset siveltimenvedot kirkkaine värisävyineen. Porilaisten marssissa sotilaspoikien ilmeet ovat vakavat, mutta samalla teoksesta välittyy arvokas tunnelma. Abstraktimpaa tyyliä edustavan Heinäsuova ilta-auringossa -maalauksen kuvailussa keskeiseksi nousivat toisiinsa limittyneet värisävyt sekä loistokas valon ja varjon vuoropuhelu.  

Olen muutamien vuosien aikana kertonut näistä neljästä maalauksesta lukemattomien opastuskierrosten yhteydessä. Nyt kun pysähdyin, näin niissä paljon enemmän kuin aikaisemmin. Omat tulkinnat teoksista täytyi tietenkin jättää pois ja kertoa kuvailuissa vain näkyvillä oleva.  Se ei ollut aina helppoa. Kuvailutulkkausten laatiminen olikin opettavainen kokemus. Voin lämpimästi suositella sitä kaikille taiteen parissa työskenteleville. Valmiit kuvailutulkkaukset äänitettiin sekä suomeksi että englanniksi ja ne päätyivät museomme nettisivuille kaikkien kuunneltaviksi. Kuvailutulkkaus voi mielestäni avata silmät taiteen katsomiseen niin näkövammaisille kuin näkevillekin.

Anni Niekka
Assistentti, opas

Klikkaa tästä, niin pääset kuvailutulkkauksiin.


Keskiviikko 4. Toukokuuta 2016

Joenniemen kartano paketissa

Tutkija Marjo-Riitta Simpanen odottaa jo, että hän pääsee ihastelemaan Joenniemen kartanon kunnostettuja ikkunanpuitteita ja Hannes Autereen veistoksia.

Vielä viikon verran saan katsella työhuoneeni ikkunasta poikkeuksellista näkymää. Normaalioloissa katselen Joenniemen kartanon toisesta kerroksesta Serlachius-museo Göstan piha-aluetta ja sen vastakkaisella reunalla Autereen tupaa. Tällä hetkellä vielä ikkunanäkymä on tukossa, mutta ennen kesää pääsen taas seuraamaan turistibussien tanssia hiekkapihalla, kun ne pyörähtävät purkamassa ja lastaamassa museossa vierailevia ryhmämatkalaisia.

Mutta siis vielä hetken saan katsella valkoisen suojamuovin läpi siivilöityvää valoa ja rautaputkitelineiden rytmittämää ikkunasommitelmaa. Viime viikolla ikkunani taakse ilmestyi kuin tyhjästä skraappaavia ja tällä viikolla jo lakkapensseleiden ja purkkien kanssa liikkuvia kunnostajia. Työ vaikuttaa etenevän rivakkaan tahtiin rakennuskonservaattori Laura Sallin työtiimin voimin.

Viisi viikkoa kestävä työ sisältää Joenniemen kartanon neljän julkisivun tammi-ikkunoiden, ikkunanpuiteveistosten ja tarvittaessa myös tammiovien kunnostuksen. Käytettävät työmenetelmät ja materiaalit ovat perinteisiä, sillä rakennus on vanha. Urakka valmistuu ennen kesäturistien saapumista toukokuun loppupuolella.

Kunnostuskohde Joenniemen kartano on alunperin maatilan päärakennus, jonka rakennuttivat 1930-luvun puolivälissä edustuskodikseen vuorineuvos Gösta Serlachius ja hänen toinen puolisonsa Ruth Serlachius (os. Björkenheim, aik. Ahlström). Uusbarokkityylisen tiililinnan suunnitteli arkkitehti Jarl Eklund, ja ikkunanpuitteiden ja ovien veistoskoristelusta vastasi saarijärveläisen kuvanveistäjä Hannes Autere. Nykyisin kartano on osa Serlachius-museo Göstaa.

Kaikkiaan kolmikerroksisessa kartanossa kunnostetaan 110 ikkunanpokaa ja 26 Hannes Autereen veistämää ikkunanpuiteveistosta, jotka sijoittuvat pareittain kartanon pohjois-, etelä- ja itäfasadiin. Kunnostuksessa niistä poistetaan mekaanisesti kaksi aiempaa lakkakerrosta, ne puhdistetaan ja hiotaan niin, ettei puumateriaali vaurioidu tai muuta käsin tammeen veistettyjen patsaiden hienovaraisia piirteitä. 

Kunnostus on tarpeen, sillä aikojen saatossa veistosten pinnat ovat likaantuneet ja lakkaukset krakeloituneet. Eteläseinän – puutarhan ja auringon puolen – ikkunanpokissa lakka on ehtinyt paikoin hävitä ja pinta päässyt nukittumaan, mutta muutoin tammipuu ja liitokset ovat kestäneet hyvin aikaa ja vaihtelevia sääoloja. Kunnostuksessa tammiosien puupinta kirkastuu ja väri tasoittuu. Kaikkiaan pinnat sivellään neljään kertaan läpikuultavalla, sävyttämättömällä pellavalakalla.

Kartanon pääoveen ja sen veistoskoristeluun ei meneillään olevassa kunnostuksessa ole tarvetta koskea lainkaan. Autere suunnitteli oveen neljä reliefiä ja neljä veistosta sekä seppä Atle Luotosen takoman luuta-akka-aiheisen ovenkolkuttimen.

Olenkin monesti harmitellut, etteivät monetkaan Joenniemen kävijät huomaa kartanon julkisivukoristelua. Nyt kun itäpäädyn ikkunoiden peittona olleet muovit ja telineet on jo poistettu, huomaa heti miten hieno lopputulos on kunnostamisen jälkeen. 

Toivonkin, että museovieraat huomaavat katsoa ensi kesänä kartanon ulkoseiniä ja ikkunanpuitteita. Kiikaritkaan eivät siinä hommassa olisi turha apuväline, sillä ainakin niillä voi nähdä, kuinka itäpäädyn pienet nais- ja mieshahmot nostavat kätensä tulijoille tervehdykseen ja vilkuttavat hyvästejä poislähtijöille.

Marjo-Riitta Simpanen
Tutkija, taidehistorioitsija


Perjantai 5. Helmikuuta 2016

Maisemakuvien metsästys

Näyttelysihteeri Anne Laiti on huomannut, että yksinkertaiselta tuntuva kuvapyyntö voi teettää valtavasti työtä.

Saadessani viime syksynä tehtäväkseni hankkia Maisema-näyttelyyn tulevat noin 40 teoskuvaa ajattelin työn olevan melko nopea homma, joka helposti hoituisi muiden töiden lomassa. Kyseessähän oli vain joukko sähköisesti toimitettavia kuvatiedostoja, jotka eivät vaatisi taideteoslainojen kaltaisia monimutkaisia sopimus-, vakuutus- ja kuljetuskuvioita. Tarvitaan vain kuvapyyntöteksti, jossa näyttely ja kuvien käyttötarkoitus esitetään selkeästi ja kuvat ovat meillä muutamassa päivässä.

Tämä oli karkea virhearvio. Pari kuukautta myöhemmin, näyttelyn uhkaavasti lähestyessä, oli kuvatilaamiseen suunnittelemani aika ylitetty monikymmenkertaisesti eikä mikään ollut lähelläkään valmista. Osa kuvaoikeuksien omistajista ei ollut vaivautunut vastaamaan lukuisiin, kohteliain sanakääntein muotoiltuihin sähköposteihini. Osa kuvista oli saatu käyttökelvottomina tiedostoina, ja jotkut eivät olleet toimittaneet lupaamiaan kuvia ollenkaan.

Kuvien tilaaminen ei siis todellakaan ollut ajattelemani nopea homma, vaan kuvaoikeuskäytännöt osoittautuivat huomattavasti kuviteltua monimutkaisemmiksi. Periaatteessa asiat sujuvat nopeasti ja helposti silloin, kun museo omistaa taideteoksen, teos on ammattilaisen kuvaama ja kuvan oikeudetkin ovat museon omistuksessa. Museo perii kuvasta ja sen käytöstä kohtuullisen korvauksen, ja kuva saadaan nopeasti käyttöön.

Ongelmat alkavat siinä tapauksessa, jos museon nettisivut ovat esimerkiksi vain sellaisella kielellä, jota lainaaja ei entuudestaan ymmärrä – tässä tapauksessa flaamiksi – eikä sivuille ole merkitty muita yhteystietoja kuin info@. Kohtelias englanninkielinen kuvapyyntö voi kadota museon saamien ryhmävarausten, työhakemusten ja muiden sekalaisten viestien joukkoon.  Vasta kolmanteen ”I wonder if you have had the chance to read…” -kysymykseen tulee vihdoin vastaus. Vastauksesta voi puolestaan käydä ilmi, että vastaanottaja ei joko: a) ole lukenut ketjun aiempia viestejä tai b) ei ole ymmärtänyt viestien sisältöä. Kaikki aloitetaan siis alusta.

Oma lukunsa on tilanne, jossa museo omistaa teoksen ja teoskuvan, mutta kuvan käyttöoikeudet ovat vielä kuvan tekijällä. Suomessa kiitettävän monet taiteilijat kuuluvat Kuvastoon, jonka kautta oikeudet saa helposti. Ulkomaisten taiteilijoiden kohdalla tilanne on toinen. Taiteilijalla voi olla oma nettisivu, jossa yhteystietojen kohdalla lukee muutaman gallerian nimi. Gallerioihin lähtee siis sähköposti, jossa kohteliaimmin tiedustellaan keneltä kuvaoikeuksia voisi kysellä ja olisiko gallerialla mahdollisesti taiteilijan tarkempia yhteystietoja? Galleriat eivät vastaa ensimmäiseen, toiseen eivätkä kolmanteen, aina vain kohteliaammaksi muuttuvaan sähköpostiin. Kaikki aloitetaan siis alusta.

Ongelmia voi tulla silloinkin, kun museo omistaa taideteoksen mutta teoksen kuvat ja niiden käyttöoikeudet on luovutettu jollekin kansainväliselle kuvapankille, joiden nettisivuilla on kätevä tilauskaavake täytettäväksi. Helppoa, ajattelin minä – kunnes tajusin kaavakkeiden olevan tarkoitettu pääsääntöisesti julkaisuihin tarkoitettujen kuvien pyyntöihin.  Valmiskaavakkeen pieneen laatikkoon (max. 200 merkkiä) oli mielenkiintoista yrittää kuvailla Maisema-näyttelyn pedagogisia lähtökohtia ja pyytää samalla oikeuksia kuvaprintteihin, kuvien käyttöön näyttelyn multimediassa ja pienoismallialustalla. Kuvapankin työntekijä lukee kaavakkeen, ja huomaa siitä puuttuvan julkaisuissa tarvittavia tietoja. Hän pyytää luonnollisesti täyttämään kaavakkeen uudelleen. Kaikki aloitetaan siis alusta.

Edellisten ongelmien lisäksi osa kuvien omistajatahoista luuli, että kävijät voisivat viedä rakentamansa lavastuksen mukanaan – huolimatta liitteenä olleesta havainnekuvasta. Siinä tapauksessa kuvapalojen oikeudet pitäisi miettiä aivan uusiksi – voisinko siis ystävällisesti toimittaa tarkemmat tiedot suunnittelemastamme ”didaktisesta laboratoriosta”?

Kuvapankkien hintapyynnöt olivat joissain tapauksissa tähtitieteellisen korkeita, ja hintojen kohtuullistamisesta piti käydä kärsivällisiä sähköpostineuvotteluja. Kaksi kuvaa saatiin levykkeellä, jonka aukaisemiseen museolta löytyi onneksi yksi soveltuva tietokone. Viimeinen kuvatiedosto saatiin lopulta kaksi viikkoa ennen avajaisia.

Kaikki suunnitellut kuvat saatiin kuitenkin näyttelyyn, ja kuvametsästyksen aikana sain huomata Maisema-näyttelyn konseptin olevan jotain aivan uutta. Kun kuvia myöntävien tahojen edustajat oli saatu ymmärtämään mistä näyttelyssä on kysymys, suhtauduttiin suunnitelmaan myönteisesti ja innostuneesti. Jotkut ilmoittivat jopa halukkuutensa tulla Suomeen asti katsomaan näyttelyämme.

Itse taisin oppia prosessin aikana – flaamin kielen alkeiden lisäksi – erittäin paljon kuvien tilaamisen ajoittaisesta monimutkaisuudesta. Työtehtäviin käytettävän ajan arviointikin sujunee tulevaisuudessa paremmin.

Anne Laiti
Näyttelysihteeri


Maanantai 18. Tammikuuta 2016

Paluu Mänttään kulttuurin keskelle

Suunnittelija Marketta Linkoneva haluaa tarjota museoiden ryhmäasiakkaille ikimuistoisia retkiä.

Joitakin vuosia sitten muutin pois Mäntästä. Seurasin Mäntän kulttuurielämän kuulumisia sivusta. Oli hienoa kuulla positiivisia uutisia alueelta, esimerkiksi Serlachius-museo Göstan laajennusosan kansainvälisestä arkkitehtikilpailusta vuonna 2010. Mitähän se toisi tullessaan?

Syksyllä 2012 alkoivat rakennustyöt, ja keväällä 2014 avattiin Göstan paviljonki. Monen positiivisen sattuman seurauksena aloitin työt maaliskuussa 2015 Serlachius-museoiden myyntipalvelussa. Toimenkuvaani kuuluvat pääosin ryhmävaraukset. Tavallisesti matkanjohtaja soittaa ja kertoo, että ryhmä haluaa tulla tutustumaan Serlachius-museoiden näyttelyihin. Siinä vaiheessa aloitan ryhmän ja tilanteen kartoituksen. Kysyn paljon kysymyksiä ja tiedustelen toiveita.

Aistin, että joskus lukuisat kysymykseni herättävät kummastusta ja ehkä lievää ärtymystäkin. Päivän ohjelmaa ja aikataulua laatiessani otan huomioon ryhmän koostumuksen ja ennen kaikkea sen toiveet. Joudun kuitenkin joskus korjaamaan ponnekkaasti epärealistisia aikatauluja. Bussilla matkustettaessa matkanteko on selvästi hitaampaa kuin henkilöautolla. Kahvi- ja vessatauko ei onnistu 15 minuutissa, jos bussissa on 50 henkilöä.

Riittävän väljä aikataulu ja aikataulussa pysyminen on ensiarvoisen tärkeää. Olemme varanneet yhden ryhmän vierailuun monta henkilöä useassa eri pisteessä. Jos ryhmän aikataulu pettää, se voi vaikuttaa monen muun ryhmän vierailuun ja sitä kautta kävijäkokemukseen. Serlachius-museoissa käy vuosittain yli 1000 ryhmää, vilkkaimpina päivinä yli 20. Tämä tarkoittaa sitä, että koneiston on oltava sujuva ja aukoton, jotta asiat sujuvat jouhevasti.

Museoistamme löytyy monenlaisia palveluja. Järjestämme yhä enemmän yritysten ja yhteisöjen kokous- ja virkistyspäiviä. Niihin on saatavissa monenlaista oheisohjelmaa, esimerkiksi opastettuja kierroksia näyttelyihin, sauvakävelyä ja upeita kulinaarisia nautintoja, unohtamatta viini- ja samppanjamaistiaisia.

Lisäksi alueellamme on paljon muutakin tarjontaa. Yhä useammat ryhmät haluavat yöpyä seutukunnalla. Vaihtoehtoja riittää. On mökkejä, hotelleja ja kartanoita. Tapahtumista voi valita vaikkapa Mäntän kuvataideviikot, Musiikkijuhlat ja Urkuviikot. Aktiviteetteja ja kohteita on joka lähtöön. Niistä esimerkkinä on Mäntänvuoren luonnonsuojelualue, josta löytyy historiallisesti arvokas Vuorenmaja sekä näkötorni ja Vuorenkirkko. Alueella sijaitsee useita luontopolkuja, joiden varrelta löytyviä harvinaisia kasveja ja puita esitellään opastetauluissa.

Parasta tässä työssä on aistia ryhmän toiveet ja laatia retkiohjelma, joka yllättää vieraat positiivisesti. Silloin olen omalta osaltani onnistunut tehtävässäni. On ilo ja etuoikeus työskennellä ammattitaitoisten työkavereiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa sekä saada vieraat palaamaan Serlachius-museoihin ja seutukunnalle yhä uudestaan ja uudestaan!

Marketta Linkoneva
suunnittelija
myyntipalvelu
 


Perjantai 18. Joulukuuta 2015

Kiefer hiljentää omien ajatusten äärelle

Tiedottaja Susanna Yläjärvi pujahtaa omien töidensä lomassa katsomaan Anselm Kieferin teoksia.

Olen kokenut tänä syksynä hienoja hetkiä, kun olen saanut esitellä toimittajille museossamme esillä olevaa Anselm Kieferin näyttelyä. Tiedotusvälineet ovat kirjoittaneet näyttelystä laajasti. Omassa työssäni olen osaltani auttanut toimittajia: kertonut näyttelystä, antanut taustatietoja ja lähettänyt pressikuvia. Kiefer-artikkeleiden kokoelma hyllyssäni kasvaa jatkuvasti.

Vieraat ovat kiitelleet varauksetta näyttelyä ja sitä, miten hienon kokonaisuuden se muodostaa Göstan paviljongin arkkitehtuurin kanssa. Kiefer-kokoelman omistaja Hans Grothe totesi saman vieraillessaan Mäntässä näyttelyn avautuessa. Hän heitti – toki leikillään – ajatuksen, että pitäisiköhän kokoelma sijoittaa pysyvästi Serlachius-museoihin.

Anselm Kieferin taide on kerännyt kiitosta myös niiltä kävijöiltä, jotka eivät paljon perusta nykytaiteesta. Hekin näkevät, että Kieferin taide on teknisesti ja sisällöiltään ainutlaatuista. Jo maalausten valtava koko ja niissä olevien kerrosten paksuus kertovat katsojalle, millaista taitoa ja luomisvoimaa tällaisen monumentaalitaiteen tekeminen vaatii.

Monet kävijät ovat kaivanneet vielä lisää tietoa siitä, mitä taiteilija teoksissaan haluaa sanoa. Näyttelyyn liittyvän laajan katalogin painos on huvennut silmissä. Näyttelyn kiinnostavuutta ei vähennä edes se, että Kieferin aiheet ovat monikerroksisia ja vaikeita. Vaikka saksalaiset sankarimyytit, juutalainen runous, viittaukset filosofiaan tai alkemiaan eivät avautuisi, katsojat löytävät teoksista heille tuttuja teemoja.

Kieferin värimaailman on sanottu olevan kuin suoraan Suomen marras-joulukuisesta maisemasta. Samanlaiset käppyräiset oksat, jotka jatkuvat teoksessa horisonttiin asti, heijastuvat museon ikkunoihin Göstan syystalvisessa puistossa. Jo ajomatka Mänttään halki suomalaisen maaseudun ja syyskynnettyjen peltojen on johdatellut kävijät Kieferin taiteen äärelle.

Yle kokosi muutama viikko sitten yhteen eri kulttuuritapahtumien kävijämääriä. Tilastojen mukaan museot keräävät 17 prosentin osuudellaan toiseksi eniten ihmisiä kulttuurin pariin Suomessa. Ylivoimaisesti suosituin kulttuuririento ovat elokuvat. Kevyen musiikin konsertit toki varmasti yltäisivät kärkisijoille, jos niiden kokonaiskävijämääristä olisi luotettavia tilastotietoja.

Tutkimusten mukaan museot koetaan rauhoittaviksi paikoiksi, jotka ovat kuitenkin kiinnostavien sisältöjensä puolesta kiinni ajassa. Kynnystä museoihin ei pidetä niin korkeana kuin moniin muihin kulttuuritapahtumiin.

Me tarvitsemmekin entistä kipeämmin paikkoja, joissa voimme unohtaa hetkeksi levottoman arjen ja antaa sijaa omille ajatuksillemme. Anselm Kieferin teosten äärellä on helppo rauhoittua. Useimmat kävijät madaltavat automaattisesti ääntään, kun he tulevat näyttelysaleihin. Näyttelyn monumentaalisuus saa olon tuntumaan pieneltä ja pakottaa hiljentymään.

Poikkean itsekin usein työpäiväni lomassa näyttelyyn, katselen sen enempää analysoimatta teoksia ja annan ajatusten vaeltaa. Voin suositella samaa vaikkapa joululoman ohjelmaksi.

Susanna Yläjärvi
tiedottaja