Serlachius museot

Käykää rohkeasti
pidemmälle

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Serlachius-museot ovat avoinna talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18.

Sulje

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Avoinna:
talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18
kesäaikaan 1.6.–31.8. joka päivä klo 10–18

Käykää rohkeasti
pidemmälle

Perjantai 3. Helmikuuta 2017

Riiko Sakkinen vyöryttää Euroopan pakolaiskriisin Serlachius-museoihin

”Jos joku vaatii Euroopan rajojen sulkemista, hän ei seuraa aikaansa. Rajamme on jo suljettu repivällä concertina-piikkilangalla. Kylmän sodan rautaesirippu oli leikkikalu verrattuna Euroopan nykyisiin raja-aitoihin”, taiteilija Riiko Sakkinen sanoo Rajat kiinni -näyttelyssään, joka avautuu yleisölle 4.2.2017 Serlachius-museoissa.

Riiko Sakkisen sanat perustuvat itse nähtyyn ja koettuun. Hän kiersi vuonna 2016 yhdessä näyttelyn kuraattorin, Serlachius-museoiden johtajan Pauli Sivosen kanssa Euroopan ulkorajoilla: Espanjalle kuuluvissa Afrikan puolella sijaitsevissa kaupungeissa, Kreikan saaristossa, Balkanin reitillä ja lopuksi hävitetyillä pakolaisleireillä Ranskassa.

Matkoillaan taiteilija ja kuraattori näkivät Eurooppaan pyrkiviä pakolaisia ja siirtolaisia, joiden pääsy on estetty metrien korkuisilla aidoilla ja repiviä teriä sisältävällä concertina-piikkilangalla. He näkivät keskitysleiriä muistuttaviin olosuhteisiin sijoitettuja pakolaisia. He näkivät kahden maan rajavyöhykkeelle, ei-kenenkään-maalle jumiin jääneitä ja spontaanisti kyhätyissä telttakylissä asuvia pakolaisia.

Aina uuteen hotelliin majoittuessaan Riiko Sakkinen pyysi hotellin logolla varustettua kirjepaperia ja alkoi luonnostella näkemäänsä. Näyttelyn keskeisiä teoksia ovatkin kirjepaperille tehdyistä piirroksista otetut suurikokoiset printit, joita hän on vielä jälkeenpäin täydentänyt. Sakkinen käsittelee niissä pakolaisten kohtaamia asioita ja kantaväestön asenteita Lähi-idästä ja Afrikasta tuleviin pakolaisiin ja siirtolaisiin.

Auto, piikkilankaa ja uimaleluja

Riiko Sakkinen on poliittinen taiteilija. Hän hakee kuva-aiheensa usein viihde- ja kulutuskulttuurista: sarjakuvista, pakkauksista ja mainoksista. Monikerroksiset ja provosoivat työt sisältävät viittauksia historiaan ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin: asenteisiin ja rasismiin. Kaikkiin näyttelyn teoksiin liittyy tekstit, jotka avaavat niiden yksityiskohtia mutta jättävät tulkinnan katsojalle.

Näyttelyssä on myös esineitä. Katonrajassa kiertää concertina-piikkilanka, jota valmistaa Malagassa toimiva, liikevaihtoaan vauhdilla kasvattava yritys. Loppuun käytettyjen lenkkareiden pohjiin on kiinnitetty järeitä ruuveja, joiden avulla Eurooppaan pyrkivät ihmiset yrittävät kiivetä piikkilanka-aidan yli. Keskellä näyttelytilaa on auto, jonka Venäjältä Suomeen tulleet turvapaikanhakijat jättivät Suomen puolelle ylitettyään rajan talvella 2015–2016. Valtio huutokauppasi rajalle kertyneet autot, ja yksi niistä päätyi Mänttään.

Näyttelyssä on lasten uimaleluja, joissa lukee ”this is not a life-saving device” (tämä ei ole hengenpelastusväline). Riiko Sakkinen keräsi niitä mukaansa Lesboksen rantaan jätettyjen kymmenientuhansien pelastusliivien joukosta. Lesbossaaren kautta on kulkenut parin vuoden aikana satojatuhansia Syyrian, Irakin ja Afganistanin pakolaisia, jotka ylittävät Kreikan ja Turkin välisen merialueen täyteen ahdetuilla veneillä.

Yksittäisen ihmisen kohtalosta ilmiöön

Espanjassa asuva Riiko Sakkinen ei korosta näyttelyssään yksittäisen pakolaisen tai siirtolaisen näkökulmaa. Sen sijaan hän käsittelee pakolaisuutta ja siirtolaisuutta ilmiönä ja kertoo, miten siihen on Euroopassa vastattu.

Taiteilija kertoo lukeneensa näyttelyä tehdessään kansainvälistä ihmisoikeuksien julistusta, joka hyväksyttiin Yhdistyneissä Kansakunnissa 1948. Sen mukaan jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa. Samoin jokaisella on oikeus liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa kunkin valtion sisällä.

– Ihmisoikeuksien julistus ei käytännössä ole enää voimassa. Se ei suojele Eurooppaan tulevia hädänalaisia ihmisiä, hän toteaa.

Näyttelyyn liittyy Pauli Sivosen kirjoittama julkaisu, joka ilmestyy kesällä 2017. Se on eräänlainen matkakertomus, joka syntyi miesten keskustellessa iltaisin päivän kokemuksista. Samalla se avaa monia käänteitä kokeneen näyttelyprosessin vaiheita.

Riiko Sakkinen haluaa teoksillaan muuttaa maailmaa. Näyttelyssä hän kertoo, millaisessa Euroopassa ja maailmassa hän haluaisi elää.

– Haluan maailman, jossa ei ole rajoja ja jossa ihmiset saavat valita vapaasti asuinpaikkansa. Haluan maailman, jossa ihmisillä on oikeus muuttaa, mutta ennen kaikkea olla muuttamatta. Haluan maailman, jossa kenenkään ei tarvitse lähteä kotoaan sodan, väkivallan, vainon tai köyhyyden takia.

 


Torstai 19. Tammikuuta 2017

Serlachius-museot Suomen kulttuurimatkailuviennin kärkituotteeksi

Culture Finland on valinnut Serlachius-museot Suomen kulttuurimatkailun kärkituotteeksi 2017. Kärkituotteita valittiin kaikkiaan kaksikymmentä 104 ehdotuksen joukosta. Palkinnot ojennettiin Matkamessujen ammattilaispäivän yhteydessä torstaina 19.1.2017 Helsingissä.

Serlachius-museoiden kehittämispäällikkö Päivi Viherkoski iloitsee tunnustuksesta, joka tekee museoiden kulttuurimatkailijoille suunnattuja palvelutuotteita tunnetuksi myös kansainvälisesti. Serlachius-museot osallistui kilpailuun Day of Art, Architecture ja Culinary Pleasures -tuotteella, joka on kehitetty museoissa ja johon sisältyy ravintola Göstan toteuttama puhtaiden makujen taidemenu.

– Valintamme Suomen kulttuurimatkailuviennin kärkeen on hieno tunnustus ja tuo lisää arvokasta näkyvyyttä kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa vuonna 2017. On varsin epätavallista, että museo toimii aktiivisena matkailunkehittäjänä ja tarjoaa itse paketoituja matkailukokonaisuuksia ja jopa busslinjan. Ammattiasiakkaat ja kuluttajat eivät osaa näitä museolta kysyäkään, mikä on ymmärrettävää, sillä eiväthän ne kuulu museoiden tavanomaiseen tarjontaan, Päivi Viherkoski toteaa.

Suomi matkailukohteena kiinnostaa nyt maailmalla. Matkailijoita houkuttelevat Suomen puhdas luonto, turvallisuus ja maan 100-vuotisjuhlavuoteen liittyvät tapahtumat.
Culture Finland on valtakunnallinen kulttuurimatkailun kehittämisohjelma. Sen tavoitteena on lisätä Suomeen suuntautuvaa kulttuurimatkailua edistämällä kulttuurin parissa toimivien tahojen yhteistyötä ja synnyttää uusia, houkuttelevia matkailutuotteita ja -palveluita.
– Nyt on ainutlaatuinen hetki hyödyntää tätä kiinnostusta ja kasvattaa matkailuelinkeinoa merkittävästi, Culture Finland -ohjelman projektipäällikkö Susanna Markkola sanoo.

Koivulahden Rapukartano sai kunniamaininnan hyvinvointimatkailua edistävässä FinRelax-tuotekehityskilpailussa. Serlachius-museot on omilla palveluillaan mukana Rapukartanon tarjoamassa tuotteessa.
 


Perjantai 2. Joulukuuta 2016

Serlachius-museot ehdolla Vuoden eurooppalaiseksi museoksi

Serlachius-museot on valittu European Museum of the Year Award (EMYA) 2017 -loppukilpailuun. Vuoden eurooppalaisen museon tittelistä kilpailee Serlachius-museoiden kanssa 45 muuta museota eri puolilta Eurooppaa. Suomesta ovat ehdolla myös maatalousmuseo Sarka Loimaalta ja Päivälehden museo Helsingistä.

Vuoden eurooppalainen museo palkitaan 6. toukokuuta Zagrebissa, Kroatiassa järjestettävän Euroopan Museofoorumin (European Museum Forum) tapaamisessa. Samalla vietetään museofoorumin ja Vuoden eurooppalainen museo -palkinnon 40-vuotisjuhlavuotta.

Vuoden eurooppalainen museo valitaan monivaiheisen valintamenettelyn kautta. Yhteensä 24 maasta saapuneiden hakemusten perusteella seulottiin joukko museoita, jotka pääsivät jatkoon. Ehdokasmuseoihin tehtiin virallinen arviointivierailu, ja niihin lähetettiin nimettömänä esiintynyt asiakas arvioimaan museon palveluja. Ehdokasmuseoiden edustajia haastatellaan vielä toukokuussa Zagrebissa.
 


Perjantai 25. Marraskuuta 2016

Maisemamaalaus antoi sata vuotta sitten kasvot suomalaisuudelle

Kotimaan maisemat koettiin kansaa yhdistäväksi tekijäksi, kun itsenäistyvälle Suomelle luotiin identiteettiä sata vuotta sitten. Kultakauden maisemat ja ihmisen suhde luontoon ovat keskeisesti esillä Niittyjä ja erämaita -kokoelmanäyttelyssä, joka avautuu yleisölle 26.11. Serlachius-museo Göstassa.

Näyttelyssä valotetaan maisemataiteen historiaa viiden salikokonaisuuden avulla. Näyttelyn vanhimmat teokset edustavat alankomaalaista 1600-luvun taidetta, uusimmat tämän päivän valokuva- ja videotaidetta. Näyttelyn kuraattori, Serlachius-museoiden kokoelmapäällikkö Tarja Talvitie on nostanut kokoelmista esiin näkökulmia taidehistorian maisemiin. Samalla näyttely osoittaa, että maisemalla voi olla myös poliittista merkitystä.

– Maamme kultakauden taide 1800–1900-lukujen vaihteessa merkitsi myös suomalaisen maisemamaalauksen kukoistuskautta. Taiteilijat olivat eturintamassa rakentamassa Suomelle isänmaankasvoja kansankuvauksilla ja kotimaan luonnosta kumpuavilla maisema-aiheilla, Tarja Talvitie kertoo.

Näyttely antaa tietoa Serlachiuksista taiteen keräilijöinä ja mesenaatteina. Vuorineuvos Gösta Serlachiuksen vuonna 1933 perustaman taidesäätiön kokoelmaa on kartutettu vuosikymmenien kuluessa erityisesti Suomen kultakauden teoksilla. Näyttelyssä on esillä tunnettujen klassikoiden lisäksi myös viime vuosina hankittuja teoksia.

Maiseman vuosisadat

Maisema-aiheista tuli itsenäinen taiteenlaji 1500-luvun lopulla Alankomaissa, missä vaurastunut porvaristo halusi koristaa kotejaan pienimuotoisilla maalauksilla. Museon kokoelmassa on runsaat sata vanhan eurooppalaisen taiteen teosta. Niistä huomattava osa edustaa alankomaalaista 1600-luvun taidetta, johon Gösta Serlachius oli erityisen mieltynyt. Tuon ajan teoksia (Aikakauden joki- ja peltomaisemia, puistikoita ja hollantilaisia talvimaisemia luistelijoineen) on viime vuosina konservoitu tätä näyttelyä silmälläpitäen.

Romantiikan kausi nosti maisemataiteen 1800-luvulla kuvataiteen keskiöön. Romantiikka ja sitä seurannut realistinen ulkoilmamaalaus muuttivat samalla suhtautumista maisemataiteeseen. Luonto nähtiin ihmisen tunteiden ja mielenmaisemien heijastajana, ja toisaalta ihminen alettiin ymmärtää osana elinympäristöään eikä sen herrana ja käskijänä. – Maiseman vuosisata, 1800-luku, toi maisemat kuvataiteen kulisseista etualalle, kiteyttää Tarja Talvitie.

Vuosisadan loppupuolella impressionismi vei ulkoilmamaalareiden aloittaman uudenlaisen ilmaisutavan astetta pidemmälle. Muoto jäi sivuseikaksi hetkelliseen vaikutelmaan nähden. Impressionistit maalasivat rohkean luonnosmaisesti silottelematta ja korjailematta. Heidän keskeistä kuvastoaan olivat maaseutu- ja kaupunkimaisemat.

Tyylin keulahahmo Claude Monet tutki maalaussarjoissaan valon, säätilan ja vuorokaudenajan vaikutusta kuvattavaan aiheeseen. Näyttelyssä on esillä kuuluisan Heinäsuova ilta-auringossa –maalauksen lisäksi maisemia ulkoilmarealismin pioneereilta, kuten Camille Corot’lta ja Eugène Boudinilta.

Vuodenaikojen maisemat

Myös Suomessa omaksuttiin ulkoilmamaalauksen opit ja niitä sovellettiin kotimaisiin luontoaiheisiin. Kultakauden maisemamaalarit ylistivät kotimaansa näkymiä ja rakensivat näin omalta osaltaan itsenäistyvän kansakunnan identiteettiä. Vuodenaikojen vaihtelu tarjosi luontoa havainnoiville taiteilijoille, kuten Eero Järnefeltille, Pekka Haloselle ja Ellen Thesleffille otollisia kuvauskohteita.

Kansallisromantiikan mestari Akseli Gallen-Kallela lähti ensimmäisenä kuvataiteilijana etsimään suomalaisuuden juuria Kalevalan laulumailta. Ruoveden Kalelassa syntyivät matkojen seurauksena monet taiteilijan Kalevala-aiheisista maalauksista. Gallen-Kallela oli Gösta Serlachiuksen suosikkitaiteilija, jonka tuotantoa vuorineuvos hankki kokoelmaansa aina tilaisuuden tullen,

Tarja Talvitien mukaan näyttelyssä etsiydytään järvisuomalaisen luonnon ja kansanihmisen keskinäisen harmonian ytimeen. Toisaalla taas nähdään riistamaiden villi eloonjäämistaistelu, joka on kaukana herraskaisten puistojen ja huviretkien maailmasta.

Erämaiden villi luonto kiehtoi niin taidemaalareita kuin veistäjiäkin. Suomen varhaisimpiin luontokuvaajiin lukeutuivat veljekset Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wright. He tutkivat lähes tieteellisellä tarkkuudella lähimetsien eläimiä ja ikuistivat lintulajeja pikkutarkasti maalauksissaan ja piirroksissaan. Kuvanveistäjä Jussi Mäntynen pääsi toimessaan Helsingin Eläinmuseon preparaattorina perehtymään villien luontokappaleiden rakenteeseen ja lihaksistoon.

Modernismin vuosikymmeninä into maisemakuvauksiin laantui, kun taas 2000-luvulla luonto ja ympäristö ovat nousseet merkittävään rooliin nykytaiteessa. Aikakaudet vaihtuvat, näkökulmat muuttuvat, mutta viime kädessä kyse on ihmisen ja luonnon suhteesta.


Perjantai 4. Marraskuuta 2016

Mikä on tämän päivän kultakausi, Marita Liulia kysyy

Taiteilija Marita Liulian elämyksellinen Kultakausi-näyttely kietoo yhteen taidehistoriallisen, yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen kultakauden teemoja ja kysyy, mikä on kultakausi tänään. Näyttely avautuu yleisölle Serlachius-museo Göstassa 5. marraskuuta.

Marita Liulia on kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoitamme, jonka monipuolinen tuotanto sisältää muun muassa maalauksia, valokuvia, lyhytelokuvia ja installaatioita. Kaikkia niitä nähdään sata uutta työtä sisältävässä Kultakausi-näyttelyssä, jolla Serlachius-museot käynnistää Suomen satavuotisjuhlakauden.

Suomen taiteen kultakaudella tarkoitetaan maamme itsenäistymistä edeltänyttä ajanjaksoa, jolloin taiteilijat loivat maalle suomalaista identiteettiä. Liulia on valinnut vuoropuheluun omien teostensa kanssa kultakauden mestariteoksia, muun muassa Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmiin vastikään hankitun Helene Schjerfbeckin Punainen pää II -teoksen.

Suomen toiseksi kultakaudeksi Liulia määrittelee ajan 1970-luvulta lähtien. Tuolloin maa ponnisteli nopeasti maailman kehittyneimpien ja vauraimpien valtioiden joukkoon. Sitä olivat edeltäneet ankarat sotavuodet, alueluovutukset ja pulakausi, maaseudun tyhjeneminen ja siirtolaisuus Ruotsiin.

– Mutta mitä kultakausi tarkoittaa tänään, rakennemuutoksen, globalisaation ja muuttoliikkeiden aikana? Luoko taide nyt kansallista hyvinvointia, joka on sekä hengen, kehon, talouden että yhteisön hyvinvointia? Onko individualismin aikakaudella kultakausikin henkilökohtainen, se maaginen aika, kun ihminen elää täysillä ja toteuttaa unelmaansa? Onko kultakausi elämänasenne? taiteilija kysyy.

Koko aikuisikänsä eri puolilla maailmaa matkustanut ja viidessäkymmenessä maassa teoksiaankin esittänyt Marita Liulia on tehnyt laajoja taideprojekteja, joiden teemoja hän on käsitellyt eri taidemuotojen kautta.

Helsingissä ja Heinolassa nykyisin asuva taiteilija tarkastelee kansakunnan erityispiirteitä, muutoksia sekä niitä rakenteita ja asenteita, jotka jarruttavat uusiutumista. Näistä pohdinnoista kehkeytyi Kultakausi, joka sisältää museonäyttelyn lisäksi kaksi kirjaa. Ensimmäinen kirja julkaistaan näyttelyn avautuessa.

Maalauksia paljain käsin

Näyttelyn keskiössä ovat suuret maalaukset, joiden tekeminen tarjoaa Marita Liulian mukaan hyvää vastapainoa ennalta tarkasti suunnitelluille valokuva- ja elokuvaprojekteille. Hän maalaa paljain käsin niin suurille kankaille, ettei näe koko ajan omaa työtään vaan joutuu työskentelemään intuition varassa.

Liulian maalauksissa näkyy ihmisten jälkiä mutta ei henkilöitä. Ne ovat persoonallisia maisemia tai näkyjä, jotka liittyvät usein maailman tapahtumiin: uutisiin inhimillisestä hädästä tai katastrofeista. Teosten syntyyn olennaisesti liittyvät tarinat kerrotaan näyttelyssä ja Kultakausi-kirjassa.

Näyttelyn valokuvat ovat muotokuvia uus- ja kantasuomalaisista. Valokuvat ovat syntyneet taiteilijan mustan pöydän ääressä, jossa on keskusteltu elämän käännekohdista ja kultakausista.
– Muotokuvaan tarttuu väistämättä jotain keskustelun sisällöstä. Pohtiessaan elämänsä merkittävintä hetkeä ihminen unohtaa poseerata, hän on vain läsnä.

Valokuvien ja maalausten rinnalla näyttelyssä nähdään sarja lyhytelokuvia, suuri veistosinstallaatio sekä lyhyitä videoita. Yhdellä otolla, kuvakulmaa vaihtamatta tehdyt videoteokset ovat kuin muotokuvia, joihin on lisätty liike. Niille on yhteistä hetken, valon ja liikkeen lumous, joka tuntuu pysäyttävän ajan.

Kielletty, kiehtova kulta

Teatterin parissakin työskennellyt Liulia on halunnut luoda Kultakaudesta elämyksen, jossa lavastus ja valosuunnittelu tukevat visuaalisesti näyttävää ja ajatuksia herättävää kokonaisuutta. Taiteilijan mukaan näyttely sopii erinomaisesti paitsi aikuisille, myös lapsille.

Kulta on näyttelyssä tärkeässä roolissa monestakin syystä. Liulian opiskeluaikaan 1970-luvulla taidekoulutus ei tuntenut jalometalleja, sillä vasemmistolainen taidemaailma liitti kullan porvarillisuuteen, uskontoihin ja konservatismiin. Vasta yliopistossa hän oivalsi, että kulta symboloi myös aurinkoa, pysyviä arvoja ja kypsää henkisyyttä.

– Sinänsä viaton metalli kantaa edelleen historian taakkaa. Kulta ja hopea ovat olleet useina historian kausina taiteilijoilta kiellettyjä materiaaleja. Kulta on edelleen taiteessa tabu ja sellaisena varsin vähän käytetty ja analysoitu. Ehkä juuri se tabu vetää minua puoleensa, hän arvelee.

Taiteilijan kotisivut: www.maritaliulia.com