Serlachius museot

Käykää rohkeasti
pidemmälle

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Serlachius-museot ovat avoinna talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18.

Sulje

+358 (0)3 488 6800 | Gustaf, R. Erik Serlachiuksen katu 2 | Gösta, Joenniementie 47 | Mänttä

Avoinna:
talviaikaan 1.9.–31.5. ti-su klo 11–18
kesäaikaan 1.6.–31.8. joka päivä klo 10–18

Käykää rohkeasti
pidemmälle

Perjantai 25. Marraskuuta 2016

Maisemamaalaus antoi sata vuotta sitten kasvot suomalaisuudelle

Kotimaan maisemat koettiin kansaa yhdistäväksi tekijäksi, kun itsenäistyvälle Suomelle luotiin identiteettiä sata vuotta sitten. Kultakauden maisemat ja ihmisen suhde luontoon ovat keskeisesti esillä Niittyjä ja erämaita -kokoelmanäyttelyssä, joka avautuu yleisölle 26.11. Serlachius-museo Göstassa.

Näyttelyssä valotetaan maisemataiteen historiaa viiden salikokonaisuuden avulla. Näyttelyn vanhimmat teokset edustavat alankomaalaista 1600-luvun taidetta, uusimmat tämän päivän valokuva- ja videotaidetta. Näyttelyn kuraattori, Serlachius-museoiden kokoelmapäällikkö Tarja Talvitie on nostanut kokoelmista esiin näkökulmia taidehistorian maisemiin. Samalla näyttely osoittaa, että maisemalla voi olla myös poliittista merkitystä.

– Maamme kultakauden taide 1800–1900-lukujen vaihteessa merkitsi myös suomalaisen maisemamaalauksen kukoistuskautta. Taiteilijat olivat eturintamassa rakentamassa Suomelle isänmaankasvoja kansankuvauksilla ja kotimaan luonnosta kumpuavilla maisema-aiheilla, Tarja Talvitie kertoo.

Näyttely antaa tietoa Serlachiuksista taiteen keräilijöinä ja mesenaatteina. Vuorineuvos Gösta Serlachiuksen vuonna 1933 perustaman taidesäätiön kokoelmaa on kartutettu vuosikymmenien kuluessa erityisesti Suomen kultakauden teoksilla. Näyttelyssä on esillä tunnettujen klassikoiden lisäksi myös viime vuosina hankittuja teoksia.

Maiseman vuosisadat

Maisema-aiheista tuli itsenäinen taiteenlaji 1500-luvun lopulla Alankomaissa, missä vaurastunut porvaristo halusi koristaa kotejaan pienimuotoisilla maalauksilla. Museon kokoelmassa on runsaat sata vanhan eurooppalaisen taiteen teosta. Niistä huomattava osa edustaa alankomaalaista 1600-luvun taidetta, johon Gösta Serlachius oli erityisen mieltynyt. Tuon ajan teoksia (Aikakauden joki- ja peltomaisemia, puistikoita ja hollantilaisia talvimaisemia luistelijoineen) on viime vuosina konservoitu tätä näyttelyä silmälläpitäen.

Romantiikan kausi nosti maisemataiteen 1800-luvulla kuvataiteen keskiöön. Romantiikka ja sitä seurannut realistinen ulkoilmamaalaus muuttivat samalla suhtautumista maisemataiteeseen. Luonto nähtiin ihmisen tunteiden ja mielenmaisemien heijastajana, ja toisaalta ihminen alettiin ymmärtää osana elinympäristöään eikä sen herrana ja käskijänä. – Maiseman vuosisata, 1800-luku, toi maisemat kuvataiteen kulisseista etualalle, kiteyttää Tarja Talvitie.

Vuosisadan loppupuolella impressionismi vei ulkoilmamaalareiden aloittaman uudenlaisen ilmaisutavan astetta pidemmälle. Muoto jäi sivuseikaksi hetkelliseen vaikutelmaan nähden. Impressionistit maalasivat rohkean luonnosmaisesti silottelematta ja korjailematta. Heidän keskeistä kuvastoaan olivat maaseutu- ja kaupunkimaisemat.

Tyylin keulahahmo Claude Monet tutki maalaussarjoissaan valon, säätilan ja vuorokaudenajan vaikutusta kuvattavaan aiheeseen. Näyttelyssä on esillä kuuluisan Heinäsuova ilta-auringossa –maalauksen lisäksi maisemia ulkoilmarealismin pioneereilta, kuten Camille Corot’lta ja Eugène Boudinilta.

Vuodenaikojen maisemat

Myös Suomessa omaksuttiin ulkoilmamaalauksen opit ja niitä sovellettiin kotimaisiin luontoaiheisiin. Kultakauden maisemamaalarit ylistivät kotimaansa näkymiä ja rakensivat näin omalta osaltaan itsenäistyvän kansakunnan identiteettiä. Vuodenaikojen vaihtelu tarjosi luontoa havainnoiville taiteilijoille, kuten Eero Järnefeltille, Pekka Haloselle ja Ellen Thesleffille otollisia kuvauskohteita.

Kansallisromantiikan mestari Akseli Gallen-Kallela lähti ensimmäisenä kuvataiteilijana etsimään suomalaisuuden juuria Kalevalan laulumailta. Ruoveden Kalelassa syntyivät matkojen seurauksena monet taiteilijan Kalevala-aiheisista maalauksista. Gallen-Kallela oli Gösta Serlachiuksen suosikkitaiteilija, jonka tuotantoa vuorineuvos hankki kokoelmaansa aina tilaisuuden tullen,

Tarja Talvitien mukaan näyttelyssä etsiydytään järvisuomalaisen luonnon ja kansanihmisen keskinäisen harmonian ytimeen. Toisaalla taas nähdään riistamaiden villi eloonjäämistaistelu, joka on kaukana herraskaisten puistojen ja huviretkien maailmasta.

Erämaiden villi luonto kiehtoi niin taidemaalareita kuin veistäjiäkin. Suomen varhaisimpiin luontokuvaajiin lukeutuivat veljekset Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wright. He tutkivat lähes tieteellisellä tarkkuudella lähimetsien eläimiä ja ikuistivat lintulajeja pikkutarkasti maalauksissaan ja piirroksissaan. Kuvanveistäjä Jussi Mäntynen pääsi toimessaan Helsingin Eläinmuseon preparaattorina perehtymään villien luontokappaleiden rakenteeseen ja lihaksistoon.

Modernismin vuosikymmeninä into maisemakuvauksiin laantui, kun taas 2000-luvulla luonto ja ympäristö ovat nousseet merkittävään rooliin nykytaiteessa. Aikakaudet vaihtuvat, näkökulmat muuttuvat, mutta viime kädessä kyse on ihmisen ja luonnon suhteesta.


Perjantai 4. Marraskuuta 2016

Mikä on tämän päivän kultakausi, Marita Liulia kysyy

Taiteilija Marita Liulian elämyksellinen Kultakausi-näyttely kietoo yhteen taidehistoriallisen, yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen kultakauden teemoja ja kysyy, mikä on kultakausi tänään. Näyttely avautuu yleisölle Serlachius-museo Göstassa 5. marraskuuta.

Marita Liulia on kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoitamme, jonka monipuolinen tuotanto sisältää muun muassa maalauksia, valokuvia, lyhytelokuvia ja installaatioita. Kaikkia niitä nähdään sata uutta työtä sisältävässä Kultakausi-näyttelyssä, jolla Serlachius-museot käynnistää Suomen satavuotisjuhlakauden.

Suomen taiteen kultakaudella tarkoitetaan maamme itsenäistymistä edeltänyttä ajanjaksoa, jolloin taiteilijat loivat maalle suomalaista identiteettiä. Liulia on valinnut vuoropuheluun omien teostensa kanssa kultakauden mestariteoksia, muun muassa Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmiin vastikään hankitun Helene Schjerfbeckin Punainen pää II -teoksen.

Suomen toiseksi kultakaudeksi Liulia määrittelee ajan 1970-luvulta lähtien. Tuolloin maa ponnisteli nopeasti maailman kehittyneimpien ja vauraimpien valtioiden joukkoon. Sitä olivat edeltäneet ankarat sotavuodet, alueluovutukset ja pulakausi, maaseudun tyhjeneminen ja siirtolaisuus Ruotsiin.

– Mutta mitä kultakausi tarkoittaa tänään, rakennemuutoksen, globalisaation ja muuttoliikkeiden aikana? Luoko taide nyt kansallista hyvinvointia, joka on sekä hengen, kehon, talouden että yhteisön hyvinvointia? Onko individualismin aikakaudella kultakausikin henkilökohtainen, se maaginen aika, kun ihminen elää täysillä ja toteuttaa unelmaansa? Onko kultakausi elämänasenne? taiteilija kysyy.

Koko aikuisikänsä eri puolilla maailmaa matkustanut ja viidessäkymmenessä maassa teoksiaankin esittänyt Marita Liulia on tehnyt laajoja taideprojekteja, joiden teemoja hän on käsitellyt eri taidemuotojen kautta.

Helsingissä ja Heinolassa nykyisin asuva taiteilija tarkastelee kansakunnan erityispiirteitä, muutoksia sekä niitä rakenteita ja asenteita, jotka jarruttavat uusiutumista. Näistä pohdinnoista kehkeytyi Kultakausi, joka sisältää museonäyttelyn lisäksi kaksi kirjaa. Ensimmäinen kirja julkaistaan näyttelyn avautuessa.

Maalauksia paljain käsin

Näyttelyn keskiössä ovat suuret maalaukset, joiden tekeminen tarjoaa Marita Liulian mukaan hyvää vastapainoa ennalta tarkasti suunnitelluille valokuva- ja elokuvaprojekteille. Hän maalaa paljain käsin niin suurille kankaille, ettei näe koko ajan omaa työtään vaan joutuu työskentelemään intuition varassa.

Liulian maalauksissa näkyy ihmisten jälkiä mutta ei henkilöitä. Ne ovat persoonallisia maisemia tai näkyjä, jotka liittyvät usein maailman tapahtumiin: uutisiin inhimillisestä hädästä tai katastrofeista. Teosten syntyyn olennaisesti liittyvät tarinat kerrotaan näyttelyssä ja Kultakausi-kirjassa.

Näyttelyn valokuvat ovat muotokuvia uus- ja kantasuomalaisista. Valokuvat ovat syntyneet taiteilijan mustan pöydän ääressä, jossa on keskusteltu elämän käännekohdista ja kultakausista.
– Muotokuvaan tarttuu väistämättä jotain keskustelun sisällöstä. Pohtiessaan elämänsä merkittävintä hetkeä ihminen unohtaa poseerata, hän on vain läsnä.

Valokuvien ja maalausten rinnalla näyttelyssä nähdään sarja lyhytelokuvia, suuri veistosinstallaatio sekä lyhyitä videoita. Yhdellä otolla, kuvakulmaa vaihtamatta tehdyt videoteokset ovat kuin muotokuvia, joihin on lisätty liike. Niille on yhteistä hetken, valon ja liikkeen lumous, joka tuntuu pysäyttävän ajan.

Kielletty, kiehtova kulta

Teatterin parissakin työskennellyt Liulia on halunnut luoda Kultakaudesta elämyksen, jossa lavastus ja valosuunnittelu tukevat visuaalisesti näyttävää ja ajatuksia herättävää kokonaisuutta. Taiteilijan mukaan näyttely sopii erinomaisesti paitsi aikuisille, myös lapsille.

Kulta on näyttelyssä tärkeässä roolissa monestakin syystä. Liulian opiskeluaikaan 1970-luvulla taidekoulutus ei tuntenut jalometalleja, sillä vasemmistolainen taidemaailma liitti kullan porvarillisuuteen, uskontoihin ja konservatismiin. Vasta yliopistossa hän oivalsi, että kulta symboloi myös aurinkoa, pysyviä arvoja ja kypsää henkisyyttä.

– Sinänsä viaton metalli kantaa edelleen historian taakkaa. Kulta ja hopea ovat olleet useina historian kausina taiteilijoilta kiellettyjä materiaaleja. Kulta on edelleen taiteessa tabu ja sellaisena varsin vähän käytetty ja analysoitu. Ehkä juuri se tabu vetää minua puoleensa, hän arvelee.

Taiteilijan kotisivut: www.maritaliulia.com
 


Keskiviikko 12. Lokakuuta 2016

Serlachius-museot mukaan Taidetestaajat-hankkeeseen

Serlachius-museot on valittu Suomen Kulttuurirahaston käynnistämään Taidetestaajat-suurhankkeeseen. Tarkoituksena on tavoittaa vuosina 2017–2020 jopa 200 000 kahdeksasluokkalaista ja tarjota heille ikimuistoisia taide-elämyksiä.

Taidetestaus käynnistyy itsenäisyyden juhlavuonna syksyllä 2017, kun liikkeelle lasketaan kaikkien aikojen suurin joukko taidekriitikoita. Hanke on enemmän kuin käynti teatterissa, museossa, konsertissa tai oopperassa. Tarkoituksena on tarjota koululaisille ikimuistoinen taide-elämys, joka voi olla kimmoke elinikäiseen kulttuurin harrastamiseen.

– Nuoret tutustuvat taiteeseen luokkansa kanssa ja samalla arvioivat kokemustaan sosiaalisessa mediassa, jossa nuoret voivat käydä keskustelua paitsi keskenään myös taiteen tekijöiden kanssa, kertoo Suomen Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja, akatemiaprofessori Elina Ikonen.

Jokaiselle 8. luokalle tarjotaan mahdollisuus kahteen valmiiksi sovittuun vierailuun. Toinen suuntautuu omaan maakuntaan tai lähialueelle, toinen Helsinkiin tai muualle Suomeen. Rahasto maksaa sekä matkat että pääsyliput. Oppilaat kuljetetaan taidekohteisiin junalla, linja-autolla ja tarvittaessa lentäen. Koulut saavat asiasta kirjeen keväällä 2017 ja voivat sen jälkeen ilmoittautua taidetestaajiksi.

Testauksen tueksi oppilaat saavat etukäteen tietoa esityksestä, taiteilijoista ja taidemuodosta. Itse kohteessa nuoret pääsevät tutustumaan taiteen lisäksi siihen, miten taideteos syntyy, millaista on taiteilijan työ tai mitä asioita tapahtuu ennen kuin esitys on valmis. Kokemuksen jälkeen eri kanavat ovat auki nuorten ajatuksille, oivalluksille, tunteille ja mielipiteille.

– Taiteen avulla voidaan käsitellä nuorille vaikeitakin asioita, yksinäisyyttä, erilaisuutta tai identiteetin rakentamista. Monen selvityksen mukaan taide herättää paitsi kokemaan tunteita myös ilmaisemaan niitä, ja sitä paitsi se rentouttaa ja piristää. Taidetestaajat-hanke sopii hyvin uuden opetussuunnitelman tavoitteisiin, kertoo Suomen Rehtorit ry:n puheenjohtaja Riikka Lindroos.

Hanke toteutetaan yhdessä Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton kanssa, joka vastaa sen koordinoinnista, kuljetusten järjestämisestä ja hallinnoinnista. Kokonaiskustannukset ovat noin 15–20 miljoonaa euroa riippuen siitä, lähtevätkö kaikki luokat mukaan hankkeeseen.
Taidealan organisaatiot saivat kesällä 2016 jättää ehdotuksia tavasta, jolla ne haluaisivat olla taide-testaamisen kohteina lukuvuonna 2017–2018. Ehdotuksen jätti 135 taidelaitosta ja -organisaatiota ja näistä 55 on nyt valittu mukaan.

www.taidetestaajat.fi


 


Perjantai 16. Syyskuuta 2016

Kirsikkamadonna luo sillan yli vuosisatojen

Valokuvataiteilija Merja Tanhuan lapsista ottamat muotokuvat rinnastuvat Kirsikkamadonna-renessanssimaalaukseen, joka on esillä Serlachius-museo Göstassa ensimmäistä kertaa sille tehdyn konservoinnin jälkeen. Mallien ajattomat katseet luovat Kirsikkamadonna-näyttelyssä yhteyden yli vuosisatojen. Samalla ne herättävät kysymyksen, milloin kuva muuttuu pyhäksi. Näyttely avataan yleisölle lauantaina 17.9.

Näyttelyn teema syntyi kahdesta samanaikaisesta tapahtumasta. Merja Tanhua (s. 1964) kuvasi lapsiaiheisia valokuvia vuosina 2013–2015 Mänttä-Vilppulassa järjestetyn Taidetuubin työpajoissa. Serlachius-museoiden pääkuraattori Laura Kuurne mieltyi hänen valokuvateoksiinsa helsinkiläisessä galleriassa tietämättä, että malleina oli ollut paikallisia lapsia.

Samaan aikaan oli käynnissä Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmiin kuuluvan arvokkaan renessanssimaalauksen konservointi. Madonna ja lapsi, joka tunnetaan myös nimellä Kirsikkamadonna, on attribuoitu alankomaalaisen taiteilijan Quinten Massyksen ateljeehen 1500-luvulle. Vuorineuvos Gösta Serlachiuksen vuonna 1937 ostama Kirsikkamadonna on maalattu ohuelle puulevylle. Teos oli vuosikymmenien saatossa kärsinyt ilman suhteellisen kosteuden vaihtelusta ja haljennut lopulta kahteen osaan monista konservointiyrityksistä huolimatta.

Vuonna 2012 aloitettuun viimeiseen konservointityöhön saatiin kansainvälistä apua muun muassa Los Angelesissa toimivasta Gettyn konservointi-instituutista. Työn suorittivat konservaattorit Minna Mathis ja Olli Poijärvi Consart Oy:ssä Helsingissä.

Arki ja pyhyys kohtaavat kuvissa

Pyhää Madonna ja lapsi -aihetta käsittelevässä Kirsikkamadonnassa tapahtuu jotain hyvin arkista: pieni lapsi kietoo kätensä äidin kaulaan ja antaa suukon tämän poskelle. Myös Merja Tanhuan työpajat ovat täynnä arkista hulinaa, kun lapsiryhmät valitsevat itselleen kuvausrekvisiittaa. Samaan aikaan taiteilija johdattelee lapsia aiheeseen kertomalla heille renessanssiajan taiteesta ja näyttämällä teoskuvia.

Merja Tanhua on kuvannut satoja lapsia Mänttä-Vilppulassa ja muuallakin Suomessa. Uusimmat kuvat hän on ottanut omassa ateljeessaan Tampereella tänä vuonna. Tanhuan kuvat henkivät rauhaa. Lasten katseista paljastuu sama ihminen ja ajattomuus, kuin viisisataa vuotta aiemmin maalatusta renessanssiteoksesta. Jokin taiteilijan omassa olemuksessa rauhoittaa lapset, kun he istuvat kuvattaviksi.

– Lapset ja heidän aito läsnäolonsa on kaikkein tärkein asia kuvaustilanteissa. He katsovat mielellään kamerasta omia kuviaan ja ehdottavat muutoksia seuraaviin otoksiin. Nautin suuresti näistä kohtaamisista lasten kanssa, hän kertoo.

Taiteilija on toteuttanut näyttelyyn myös videoteoksen, jossa näkyy Kirsikkamadonnan taustalla oleva huone ilman henkilöitä. Tuuli heiluttaa verhoa, ja ulkoa kuuluu linnunlaulua. Katsoja voi jatkaa tarinaa siitä, mitä teoksen henkilöille on tapahtunut. Samalla nousee esiin kysymys, onko pyhyyden kokemus yhä läsnä vaikka kuvan henkilöt ovat poistuneet.

Kirsikkamadonna-näyttelyn vanha ja uudet muotokuvat sekä video häivyttävät renessanssimaalauksen ja nykypäivän välillä olevat vuosisadat. Ihminen on edelleen sama, vaikka aikakaudet vaihtuvat. Merja Tanhua kertookin, että hänelle on tärkeää tuntea sijoittuvansa omien teostensa kautta tähän taidehistorian jatkumoon.


 


Perjantai 9. Syyskuuta 2016

Kuvanveistäjä Antero Toikan Equinox julkistettiin Serlachius-museoissa

Mäntästä lähtöisin olevan kuvanveistäjä Antero Toikan Equinox-veistos on saanut pysyvän sijoituspaikan Serlachius-museo Göstan puistossa. Veistos julkistettiin perjantaina 9. syyskuuta syysauringon lämmittäessä vierasjoukkoa.

Equinox sijoittuu Melasjärven rantaan asettuen osaksi puiston, järven, sillan ja arkkitehtuurin muodostamaa kokonaisuutta. Veistos valmistui Antero Toikan Visio 2015 -näyttelyyn, joka oli vuosi sitten kesällä esillä Göstan puistossa ja paviljongissa. Päätös Equinoxin hankkimisesta Gösta Serlachiuksen taidesäätiölle tehtiin näyttelyn päättyessä. Nyt veistos on maalattu uudestaan, ja se on asetettu ylämaan spektroliitista valmistetulle jalustalle.

Veistoksen julkistamisen yhteydessä Antero Toikka kiitti ”Göstaa” onnistuneesta valinnasta sekä teoksen että sijoituspaikan suhteen. – Equinox on arvokkaalla paikalla osana kulttuurimaisemaa. Entinen pumppuaseman perustus avaa puistoa Melasjärven suuntaan, hän sanoi.

Equinox-nimi viittaa kevät- ja syyspäiväntasaukseen. Tuolloin päivä ja yö ovat yhtä pitkät niin eteläisellä kuin pohjoisellakin pallonpuoliskolla. Vuodenkiertoa kuvaavan veistoksen rakenne kertaa maapallon tärkeimpiä mittasuhteita: päivätasaajan, kääntöpiirien sekä eteläisen ja pohjoisen napapiirin suhdetta toisiinsa.

Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivosen mukaan taidesäätiön yksi perustehtävä on kaunistaa Mänttää taiteella. Sitä on tehty vuosien saatossa hyvin harkiten. Nyt Antero Toikan veistos jatkaa sarjaa, johon kuuluu ennestään muun muassa Emil Wikströmin, Wäinö Aaltosen, Jussi Mäntysen, Viktor Janssonin,  Aimo Tukiaisen ja Harry Kivijärven teoksia.

Useita vaihtoehtoja sijoituspaikaksi

Taidesäätiö halusi sijoittaa veistoksen julkiselle paikalle Mänttä-Vilppulaan. Antero Toikka itse teki seitsemän ehdotusta paikasta. Lopulta sopivin paikka löytyi taidemuseo Göstan puistosta kivilaiturilta, jossa on aikoinaan sijainnut kartanon pumppuasema. Samassa paikassa oli vuosi sitten kesällä Antero Toikan Triangeli-veistos.

Maisemataiteen parissa koko uransa työskennellyt Toikka haluaa veistostensa sijoittuvan niin esteettisesti kuin maantieteellisestikin osaksi ympäristöään. Koordinaateilla ja numeroilla on oma symboliikkansa: Equinoxin tarkka sijaintipaikka on: N 62°1´36.664” / E 24°34´36.051”. Melasjärven pinta on korkeimmillaan 100,90 metriä merenpinnan yläpuolella.

– Melko korkeatasoinen paikka, taiteilija toteaa.